Leffa kuin 24-sarjan malliin

26.6.2015 09:20

Näyttelijä Aaron Eckhart (Thank You For Smoking) on saanut kiinnityksen uutuuselokuvaan Life!, jonka konsepti saattaa kuulostaa jokseenkin tutulta. Elokuva kuvaa reaaliajassa Kyle Penny -nimistä poliisia työssään. Hänen on selvitettävä alle 80 minuutissa tapaus, johon liittyy kidnapattu tyttö.

Tässä asetelmassa on paljon samaa kuin Kiefer Sutherlandin tähdittämässä tv-sarja 24:ssä, vaikkei leffa kestäkään yhtä pitkään. Vinkkaavatko Eckhart-leffan tekijät myös silmää 24:lle vilauttamalla kuvassa aina ajoittain digitaalikellon eteenpäin tikittäviä numeroita, se jää nähtäväksi. Agentti Bauerin seikkailujen lisäksi uutuusleffa ottanee vaikutteita palkintogaaloissa menestyneeltä Birdman-draamalta, joka niin ikään seurasi päähenkilöään reaaliajassa. Ennakkotietojen mukaan Eckhartin esittämä poliisi saa tutkittavan tapauksen ajaksi kannoilleen online-reportterin kameroineen.

Life!:n käsikirjoituksesta vastaa Jeremy Drysdale, jolla on aiempaa kokemusta mm. Battlefield-sarjaan kuuluvien tietokonepelien käsikirjoittamisesta. Leffan ohjaa kaksikko nimeltä Darrin Prescott (Medusan sinetti) ja Wade Allen (Yön ritari). Paremmin työstään stuntteina tunnettu kaksikko omaa kokemusta myös apulaisohjaajan töistä, mutta tämän rainan myötä he debytoivat varsinaisesti ohjaajina.

Lähteet: Deadline, Empire Online

Kuva: Sandrew Metronome/ Yön ritari, 2008

Lisää luettavaa