Kuka syö Keanu Reevesin?

20.3.2015 07:48

Vampyyrit ovat aiheena hiipuneet pois muodista, joten verenimijöiden tilalle pitää löytää jotain muuta. Annapurna Picturesin suuntaa katseensa kannibaaleihin. Yhtiö työstää The Bad Batch -nimistä elokuvaa, jonka kuvaillaan olevan kannibaaliyhteisöön sijoitettu rakkaustarina. Mikä mielenkiintoisinta, leffan näyttelijöiksi on haalittu varsin monipuolinen joukko alansa ammattilaisia.

The Bad Batchin keskeisissä rooleissa nähdään Game of Thronesista tuttu lihaskimppu Jason Momoa, Elysiumin dystooppisissa maisemissa taistellut näyttelijä-ohjaaja Diego Luna, koomikko Jim Carrey ja Matrix-leffasarjan Neo eli Keanu Reeves (kuvassa). Äijäköörin lisäksi elokuvassa näyttelee nuori kaunotar Suki Waterhouse (Pusher), jonka hahmo arvatenkin on jonkun rakkauden kohde tässä tarinassa. Tarina vie katsojan ankeampien aikojen Teksasiin ja suurinta roolia siinä näyttelee Jason Momoa, jonka hahmo käyttää ilmeisesti samaa keittokirjaa kuin fiktiotohtori Hannibal Lecter.

Leffan ohjauksesta vastaa nuori lupaus Ana Lily Amirpour, jonka vampyyrielokuva A Girl Walks Home Alone At Night on saanut osakseen runsaasti suitsutusta. Amirpour on myös tämän elokuvan käsikirjoittaja. The Bad Batchin kuvausten on ilmoitettu alkavan ensi kuussa, mutta elokuvan muusta aikataulusta ei ole vielä virallista tietoa.

Kuva: Future Film/ John Wick

Lähteet: Collider, IndieWire

Lisää luettavaa