Rakastetun kauhukomedian jatko-osa lähellä toteutumista

25.12.2014 17:51

Ohjaaja Tim Burton on kertonut uutta Beetlejuice 2 -komediastaan. Tänään Yhdysvaltain ensi-iltaansa ja maaliskuussa myös Suomeen saapuvan taiteilijadraama Big Eyesin tiimoilta lehdistötilaisuuksia kiertävä Burton on vakuutellut mm. Yahoo! Moviesille, että bio-manaaja Beetlejuice on tulossa takaisin. Ensimmäisessä osassa hulvattoman manaajan kanssa alttarille astellut Lydia eli näyttelijä Winona Ryder on lisäksi mukana projektissa.

Tässä vaiheessa on kuitenkin epäselvää, mikä elokuvan valmistumisaikataulu todella on. Beetlejuicen osaan käy Burtonin mielestä vain Michael Keaton, mutta tämä on parhaillaan erittäin kysytty ja kiinni Oscar-kampanjassaan loistavia arvosteluja keränneen Birdman-rainan takia. Burton ei ole virallisesti tiedottanut muista tulevista ohjaustöistään kuin aikamatkailua sisältävästä fantasiasta Miss Peregrine’s Home for Peculiar Children. Kyseinen leffa on nyt esituotannossa ja sen ensi-ilta on tällä tietoa siirtynyt vuoteen 2016.

Kaikesta kiireestä ja tuoreesta erostaan näyttelijä Helena Bonham Carterin kanssa huolimatta Burtonin asenne ainakin Beetlejuice 2:n suhteen on toiveikas.

– Meillä on nyt sellainen käsikirjoitus, joka on lähimpänä toteuttamiskelpoista ja olen innoissani siitä. En kutsuisi sitä kovasti jatko-osaksi, mutta siinä on joitakin hahmoja [alkuperäisestä Beetlejuicesta]. Vielä on aikaista sanoa muuta, mutta se on todellakin jotakin, joka on suunnitelmissani ja jonka haluaisin toteuttaa, Burton kertoo.

 

Lähteet: Yahoo! Movies, MTV, Tim Burtonin viralliset FaceBook-sivut

Kuva: CynSimp

Lisää luettavaa