Lupaava nimi Unchartedin käsikirjoittajaksi

13.11.2014 08:25

Toimintaseikkailupeli Uncharted: Drake’s Fortune jatkanee niiden videopelien listaa, jotka ovat saaneet elokuvaversion. Sonyn PlayStation 3 ja 4 -konsoleille julkaistu aarrejahti on ollut elokuvantekijöiden kiinnostuksen kohteena jo pidempään, mutta rainan käsikirjoitus vaatii tuottajien mielestä vielä työstämistä. Nyt projekti on nytkähtänyt lupaavaan suuntaan, sillä THR:n mukaan uusinta käsikirjoitusta sille laatii Mark Boal, sama mies, joka vastasi palkitun sotakuvaus The Hurt Lockerin käsikirjoituksesta.

Boal ei ole mikään turha heppu, sillä voitettuaan The Hurt Lockerista mm. Oscarin ja BAFTA-palkinnon, hän oli ehdolla Oscarille myös terroristijohtaja Osama bin Ladenin etsinnästä kertoneen Zero Dark Thirtyn osalta. Uncharted-elokuvan myötä Boal siirtyy sota-aiheista aarteenetsinnän puolelle. Kyseinen pelisarja keskittyy kadonneita rikkauksia ja maailmankolkkia etsivän Nathan Draken matkoihin Etelä-Amerikassa, Nepalissa ja Lähi-idässä.

Uncharted-leffan julkaisuvuodeksi tuotantoyhtiö Sony on suunnitellut vuotta 2016, mutta tämä aikataulu saattaa vielä muuttua. Leffaa, jonka ohjaa näillä näkymin Kaameat pomot -ohjaaja Seth Gordon, on jo aiemmin käsikirjoittanut joukko nimekkäitä tekijöitä, joukossaan mm. Joshua Oppenheimer (He tappoivat öisin) ja David O. Russell (American Hustle). Nathan Drakeksi puolestaan on haviteltu mm. Guardians of the Galaxyn Chris Prattia, mutta hän sivuutti tarjouksen hiljattain.

Lähteet: THR, Forbes, Collider

Kuva: Naughy Dog

Lisää luettavaa