Ridley Scott panee Prometheus 2:ssa hahmogalleriaa uusiksi

25.9.2014 07:00

Ohjaaja Ridley Scott on jysäyttänyt pöytään Yahoo!-sivuston haastattelussa uutta tietoa tulevasta Prometheus-elokuvansa jatko-osasta. Prometheus 2, jonka odotetaan saavan ensi-iltansa vuonna 2016, antaa monoa tutuille alieneille. Tämän vuoden toukokuussa tapaturman johdosta kuolleen taiteilija H. R. Gigerin luomat xenomorphit loistanevat näin ollen poissaolollaan elokuvasta, jonka pitäisi olla esinäytöstä aiemmin julkaistuille Alien-elokuville.

– Se peto on mennyttä. Asia on kypsä, Scott toteaa haastattelussa. Hän myöntää halunneensa ikimuistoisen alien-hirviön elokuvasarjaan aikanaan muiden vastustuksesta huolimatta. Nyt Scott haluaa luopua sen käytöstä, koska olio on hänen mielestään jo kulunut hahmo.

Mitä ohjaaja sitten lupailee tilalle? Ainakin Noomi Rapacen (Tyttö joka leikki tulella) ja Michael Fassbenderin (Shame) hahmot tutkija Elizabeth Shaw ja androidi David jatkavat sitä polkua, mihin Prometheus johti. Vaikka Davidin kohtalo jäikin kysymysmerkiksi, Scott ei mainitse haastattelussa hahmon jäämistä pois. Avaruuden muukalaisten suhteen ohjaaja viittaa vain seuraavasti:

– Luulen, että meidän pitää tehdä jotain [alkuperäisiä alieneita] kiinnostavampaa. Ja luulen meidän keksineen, miten jatkaa. [Prometheuksessa nähdyt] ”insinöörit” olivat hyvä alku.

Klikkaa tästä kuvaan Scottin mainitsemasta hahmosta.

Kuva: Prometheus/ 20th Century Fox

Lisää luettavaa