1990-luvun hittikauhua lämmitellään uudelleen

Ysärikauhuelokuvien tunnetuimpiin nimekkeisiin kuuluva Tiedän mitä teit viime kesänä on taas trendikäs, mikäli tuotantoyhtiö Sonyn näkemykseen on uskominen. Kyseisen teinikauhuilun julkaisusta on ilmeisesti kulunut jo tarpeeksi pitkään ja leffan genressään saavuttamat lipputulot vakuuttavat yhä, sillä Deadline-sivuston mukaan tuotantoyhtiö tahtoo tehdä rainasta uuden version. Sony on jo palkannut käsikirjoittaja-ohjaaja Mike Flanaganin tekemään uutta käsikirjoitusta vanhan tekstin pohjalta.

Meillä melko tuntematon Flanagan on aiemmin sekä käsikirjoittanut että ohjannut mm. kauhuelokuvat Oculus ja Absentia, joissa molemmissa toisilleen läheiset sisarukset joutuvat kohtaamaan karmeuksia. Flanaganilla on lisäksi taustaa leikkaajana. Monitaituruudesta lienee tässä projektissa hyötyä, sillä huhujen mukaan Sonylla toivotaan elokuvan toteutuvan kohtalaisen huokealla budjetilla.

Väkivaltaisen murhaajan vainoamasta teinijoukosta kertonut Tiedän mitä teit viime kesänä toi Buffy Vampyyrintappaja -sarjan Sarah Michelle Gellarin ja mm. Aavekuiskaaja-sarjassa pääosaa näytelleen Jennifer Love Hewittin kirkumaan valkokankaille myös Suomessa vuoden 1998 alussa. Nähdäänkö alkuperäisversion näyttelijöistä remakessa ketään edes cameo-roolissa, siitä ei tässä vaiheessa ole tietoa. Uutta versiota on kuitenkin lupailtu teatterikierrokselle vuodelle 2016.


Kuva: Sony

R. Isoviita 16.09.2014 klo 08:00

Uusimmat uutiset

Liam Neeson -leffa jyräsi Wonder Woman 1984:n

Miten nyt on laita näyttelijän eläköitymisen?

R. Isoviita

Kyseenalaista mainetta saaneen ohjaajan mysteeriprojekti kerää huippunimiä

Tähtiä aina Christian Balesta Robert De Niroon lupautunut mukaan.

R. Isoviita

Chris Evansin paluu Captain Americaksi: Eipä hihkuta ihan vielä

Näyttelijä julkaisi kryptisen viestin.

R. Isoviita

Viihdejätti hinkuaa Chris Prattin uutuusleffaa huimaan hintaan

Prattin uutukaisen piti saada maailman-ensi-iltansa elokuvateattereissa, mutta…

R. Isoviita

Oliko Chuck Norris mukana Capitol-kukkulan mellakassa?

Sosiaalisessa mediassa leviävä kuva on herättänyt huomiota.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...