Fincherin Millennium-jatko toteutunee

15.9.2014 08:16

Vaikka ruotsalaisdekkaristi Stieg Larssonin Millennium-kirjasarjaan pohjaava amerikkalainen The Girl With the Dragon Tattoo ei ollutkaan suurmenestys, ohjaaja David Fincherillä on hyviä uutisia faneilleen. Aftonbladetille antamassaan haastattelussa Fincher on positiivisin mielin elokuvan jatko-osien suhteen. Hänen mukaansa jatko-osat tulevat tapahtumaan.

Fincher, joka oli hiljan Ruotsissa promotoimassa uutta mysteeritrilleriään Gone Girl, kertoi medialle seuraavan Millennium-osan käsikirjoituksen olevan dramaattinen ja viileä. Vaikka sekä Fincher että alkuperäistarinan vakiohahmoa, toimittaja Blomkvistiä, näytellyt Daniel ”Bond” Craig ovat molemmat kiireisiä tahoillaan, ei elokuvan suunnittelu ole pysähtynyt. Ainakin Fincher itse vakuuttaa olevansa yhä mukana projektissa.

Millennium-trilogian ruotsalaisen version, jota tähdittivät Noomi Rapace ja Michael Nyqvist, kansainvälinen suurmenestys innoittaa amerikkalaiselokuvan tuottajia edelleen, jos Fincherin sanoihin on uskominen.

-Luulen, että jotakin siitä syntyy, koska he ovat maksaneet jo miljoonia dollareita kirjan oikeuksista ja käsikirjoituksesta. Käsikirjoituksessa on valtavasti potentiaalia, mutta en voi kertoa siitä muuta kuin että se eroaa kirjasta täysin, Fincher toteaa haastattelussa. Hän vihjaa lisäksi, että Tyttö joka leikki tulella -tarinan amerikkalaissovitusta ryhdyttäisiin kuvaamaan vasta kesän koitettua, eli tuotantoyhtiö Sonyn aiempi aavistelu ensi-illasta vuodelle 2015 olisi tässä valossa liian optimistinen.

Kuva: BVI Finland

Lisää luettavaa