Liikaa liksaa näyttelijöillä?

3.1.2013 07:22

Ranskassa on noussut kiivas keskustelu koskien näyttelijöiden palkkoja. Tuottaja Vincent Maraval vuodatti aiheesta suorat sanat Le Mondessa, kun kävi ilmi, että maan monella tapaa suurin näyttelijä Gérard Depardieu oli päättänyt muuttaa Belgiaan vastalauseena veronkorotuksille. Viimeisimpien tietojen perusteella Depardieu otti vastaan itseltään Vladimir Putinilta myös Venäjän kansalaisuuden. Maravalin mukaan ranskalaisille näyttelijöille maksetaan kotimaassaan liian suurta palkkaa.

Kirjoituksessaan Maraval toteaa vuoden 2012 olleen ranskalaiselokuville huono, sillä niiden joukosta ei monikaan erottunut tuottoisana hittinä. Osittain sen vuoksi hän kokee, että paikallinen elokuvateollisuus toimii väärin maksaessaan Depardieulle miljoona euroa jo muutamien minuuttien esiintymisestä elokuvassa Asterix ja Obelix Britanniassa tai Vincent Casselille 1,5 miljoonaa euroa elokuvasta Mesrine. Maraval huomauttaa, että esimerkiksi Cassel suostui kuitenkin niinkin vähäiseen palkkioon kuin 226 000 euroon näytellessään amerikkalaistuotannossa Black Swan. Maraval sekä ohjaaja-käsikirjoittaja Romain Levy, joka kommentoi edellisen vuodatusta Twitterissä, toivovat molemmat ranskalaistuotantoihin varattujen rahojen jakautuvan järkevämmin sekä näyttelijöiden että muiden elokuvantekijöiden kesken.

Kaikki eivät ole yksinomaan myötäilleet Maravalin purkausta. Esimerkiksi arvostetussa Les Cahiers du cinéma -julkaisussa toiminut Serge Toubiana on esittänyt blogissaan, että Maravalin kritiikki saattaa heikentää koko Ranskan elokuvateollisuuden mahdollisuuksia saada jatkossa EU-rahoitusta. Kriitikko Jean-Michel Frodo puolestaan arvelee Allocinen artikkelissa Maravalin halunneen ajaa vain omia etujaan muiden elokuva-alan ammattilaisten tapaan.

Le Monden kirjoituksessaan Maraval väittää Ranskan elokuvien keskimääräisten tuotantokulujen olevan maailman suurimmat Hollywoodin jälkeen – 5,4 miljoonaa euroa per tuotanto. Maan elokuvatähdistä esimerkiksi Alain Delon on jo aiemmin muuttanut Sveitsiin ja Dany Boon Yhdysvaltoihin. Depardieun lähtöhalut herättänyt Ranskan rikkaille kohdistettu 75% supervero peruttiin The Guardianin mukaan viime hetkellä vajaa viikko sitten.

 

Kuva: Future Film/ Wild Bunch

Lisää luettavaa