Oletko aina halunnut ajaa Batmanin autolla?

29.11.2012 20:12

Elokuva- ja tv-aiheisten tavaroiden huutokaupat ovat taas kerran pullollaan mielenkiintoista tavaraa. Viihdesivusto TMZ:n mukaan myyntiin on nyt tulossa mm. Batmanin alkuperäinen auto 1960-luvulla pyörineestä tv-sarjasta. Retrohenkinen Batmobile on ollut suunnittelijansa George Barrisin yksityiskokoelmissa vuodesta 1965, joten kaara on luultavasti yhä mainiossa kunnossa. Barrisin kädenjälkeä on mm. myös Ritari Ässän puhuva auto Kitt, joka kuitenkaan ei tällä erää ole kaupan.

Tiedoissa ei ole, minkälaisilla varusteilla kyseinen Batman-auto on kaupan, mutta newyorkilaisen huutokauppayrityksen arvion mukaan auto saattaa olla miljoonien arvoinen. Huutokauppaa autosta käydään tammikuussa, kertoi DailyFinance. Jos huutokaupasta tahtoo taas hankkia joululahjan, The Guardianin mukaan elokuvaklassikko Casablancan piano on huudettavissa jo 14. joulukuuta Sothesbyn kautta. Elokuvassa As Time Goes By -kappaleen säestyksessä käytetty kosketinsoitin ei sekään tätä nykyä halvalla lähde, sillä sen hinnan odotetaan myös ylittävän miljoonan dollarin rajan.

Vasta eilen Sothesby myi kokoelman arvostetun venäläisohjaaja Andrei Tarkovskin jäämistöä, jonka Russia Beyond Headlines tiedotti kuuluneen elokuvahistorioitsija Olga Sokurovalle. Sen yksi kiinnostavimmista esineistä oli Tarkovskin Leonid Brezhneville osoittamansa kirje, jossa ohjaaja anoi lupaa työskennellä ja levittää tuolloin kiellettyjä elokuviaan Neuvostoliitossa. Russkiy Mirin saamien tietojen perusteella 2,4 miljoonan dollarin arvosta Lontoossa myyty kokoelma keräsi laajan joukon huutajia, joiden joukossa oli mm. parhaillaan Nymphomaniac-elokuvaansa valmisteleva tanskalaisohjaaja Lars von Trier.

 

Kuva: Jennifer Graylock/ Ford Motor Company

Lisää luettavaa