Ihmemiehen ja nukkapäisen pojan paluu

13.11.2012 19:27

Kaksi ikonista hahmoa on saamassa kumpikin tahoillaan oman elokuvansa. Ihmemies MacGyver ja Mikko Mallikas (eli Alfons Jokinen), molemmat tuttuja monelle 1980-luvulla ja myöhemmin lapsuuttaan eläneelle, nähdään tulevaisuudessa myös valkokankailla. Warner Brosin osa ja mm. Taru sormusten herrasta -elokuvat tuottanut New Line Cinema etsii Varietyn mukaan parhaillaan ohjaajaa MacGyver-projektiinsa ja norjalainen Maipo Film puolestaan aikoo julkaista jo ensi vuonna animaattori Torill Koven luotsaaman Mikko Mallikas -rainan.

New Line Cinema ei ole kertonut, nähdäänkö ammoisina Ihmemies-päivinään takatukallaan hurmannutta Richard Dean Andersonia uudessa elokuvassa ollenkaan, vai onko tuleva tuotos pelkkää nuoremman kaartin juhlaa. Tämän hetkinen tieto on vain, että MacGyver-elokuvan ohjaajaksi kosiskellaan malesialaissyntyistä Saw-ohjaaja James Wania. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaa ainakin osaksi Jason Richman (Swing Vote, Bangkok Dangerous). Viimeksi Richard Dean Anderson on esittänyt pelkällä purukumilla ja klemmarilla ihmeisiin pystyvää taituria tänä syksynä julkaistussa Mercedes Benz Citan -mainoksessa. MacGyverin pomona tutuksi tullut Dana Elcar ei enää ole näihin kinkereihin käytettävissä, sillä hän siirtyi tuonpuoleiseen kesäkuussa 2005.

Vähän nuorempien junnujen juttuihin kuuluva Mikko Mallikas, jonka kirjailija Gunilla Bergström loi jo 1970-luvulla, on seikkaillut myös meillä aiemmin niin ikään televisiossa. Nyt tulossa oleva elokuva, Hokus Pokus, Alfons Åberg!, saa Filmweb.no:n mukaan rinnalleen myös täysin uuden Mikko Mallikas -sarjan ja muita tuotteita. 40-vuotias lastenhahmo kokee uudessa elokuvassa varmasti arvoisensa käsittelyn, sillä ohjaaja Torill Kovella on takanaan sekä yksi Oscar-ehdokkuus että -voitto parhaan lyhyen animaation kilpasarjassa.

 

Kuva: Albin Olsson & Themightyquill

Lisää luettavaa