Elokuvan Artist hurmaava tähti eläkkeelle

27.6.2012 17:08

Näyttelijä Jean Dujardin saattoi napata Oscar-menestyksestä The Artist itselleen parhaan miespääosanesittäjän palkinnon, mutta monelle katsojalle elokuvan todellinen huomionvarastaja oli erinomaisesti koulutettu Jackrussellinterrieri Uggie. 10-vuotiaan Uggien elokuvaura tosin jäi lyhyeksi, sillä koiran kouluttaja päästää suojattinsa eläkkeelle sairasteluihin vedoten.

Uggie tosin jätti ennen eläköitymistään merkkinsä leffakansaan pariin perin näyttävästi. Hänestä tuli nimittäin eilen ensimmäinen koira, jonka tassunjäljet ikuistettiin sementtiin Grauman Chinese Theatren edustalla Los Angelesissa. Kuuluisalta kadunpätkältä löytyy lähes 200 kuuluisuuden, pääasiassa elokuvavaikuttajien, jalan- ja kädenjäljet sekä nimikirjoitukset. Oman kivensä teatterin eteen ovat saaneet muun muassa Charlie Chaplin, Marilyn Monroe, Sean Connery ja Steven Spielberg.

Uggie nähtiin myös toisessa historiallisessa elokuvassa Water for Elephants.

Lisää luettavaa