Salatut elämät valkokankaille

11.4.2012 19:28
MTV3:n suosikkisarjaan Salatut elämät perustuva nuortenelokuva saa Suomen ensi-iltansa 14. joulukuuta 2012.
Työnimellä Salatut elämät – the Movie kulkeva elokuva on nuorisotrilleri, jossa Peppi (Sara Säkkinen) kohtaa menneisyyden haamut. Salatut elämät – the Movien kuvaukset käynnistyvät kesäkuussa.
Elokuvan tuottaa FremantleMedia Finland Oy ja sen levittää FS Film Oy. ”Olemme todella innoissamme Salkkarit-elokuvasta, jonka potentiaali on huima ei ainoastaan valtavan TV-suosion vuoksi, vaan myös siksi, että Suomessa suuren suosion saavuttaneet Twilight ja Nälkäpeli -tyyppiset nuortenelokuvat saavat ensimmäistä kertaa kotimaisen vastineensa valkokankaille ”, kommentoi toimitusjohtaja Antti Toiviainen FS Film Oy:stä.
Salattujen elämien ensimmäinen jakso esitettiin 25. tammikuuta 1999 MTV3-kanavalla. Sarja on ensimmäinen alkuperäinen suomalaiselle yleisölle käsikirjoitettu päivittäisdraama, ja se on katsotuimpia draamasarjoja Suomessa.
Lähde: FS Film

Lisää luettavaa