Vuoden 1968 Apinoiden planeetta sai suurta suosiota katsojilta ja tienasi hyvin rahaa. Kahden vuoden kuluttua ilmestyi Paluu apinoiden planeetalle, joka ei harmillisesti ole kovinkaan kummoinen tapaus. Ongelma on se, että epäonnistuu aikalailla kaikessa, jossa edeltäjänsä oli loistava. Mutta onneksi mukana on kuitenkin joitain onnistuneita asioita.
Kaksi astronauttia on lähetetty etsimään Tayloria, mutta toinen heistä menehtyy. Astronautti Brent tapaa yksin hevosella vaeltavan Novan, jonka kanssa Brent lähtee apinoiden kaupunkiin. Siellä Cornelius ja Zira auttavat heitä ja antavat ruokaa ja kartan. Brent ja Nova lähtevät etsimään kadonnutta Tayloria, mutta kohtaavat vihamieliset gorillat. Paettuaan he löytävät sattumalta luolan, joka johtaa heidät mielenhillintää harjoittavien ihmisten salaiseen päämajaan, jonne apinat aikovat hyökätä. Myös Taylor on joutunut samaan paikkaan.
Elokuva alkaa niin kuin ensimmäinen osa loppui. Kaikki alkaa mielenkiintoisesti ja onnistuu vanhojen teemojan lisäksi uusissa teemoissa, joita ei valitettavasti hyödynnetä ollenkaan. Tällä kertaa näemme uutena teemana apinoiden välistä riitaa. Simpanssien ja gorillojen erimielisyyksistä oltaisiin voitu saada jotain erittäin mielenkiintoista, mutta harmillisesti tähän aiheeseen ei tartuttu kunnolla. Maan alla asustavat mutantti-ihmiset vaikuttivat kiinnostavilta lisäyksiltä, mutta ei heistäkään saada mitään erikoista irti. Edeltäjänsä vaikuttavat teemat ovat poissa, jotka tekivät siitä niin upean.
Elokuvan loppu on suoraansanoen surkea. Surkeimpiin loppuihin lukeutuva lopetus loppuu kuin seinään ja tekee sen äärettömäm typerästi. Käsikirjoittajilla on selvästi ollut laiska asenne loppua kirjoittaessa. Lisäksi tämän leffa loppu oli varmasti suuri umpikuja seuraavan leffan käsikirjoittajille, jotka toivottavasti ovat hoitaneet asian edes vähän paremmin. Se nähdään sitten myöhemmin. Toimintakohtaukset ovat hienoja eikä niitä ole vedetty ollenkaan yli niin kuin jatko-osissa välillä tehdään.
Tällä kertaa käytetään rutkasti enemmän erikoistehosteita kuin aiemmassa leffassa ja se koituu ongelmaksi. Nimittäin nämä tehosteet ovat aikalailla heikkoa tasoa eivätkä tee nykypäivänä minkäänlaista vaikutusta. En tarkoita, että vanhojen elokuvien tehosteet olisivat automaattisesti huonoja, mutta tässä leffassa niitä on käytetty aivan liikaa. Musiikit ovat jälleen loistavia, mutta niitä on käytetty huonommin ja enemmän kuin viime leffassa. On myös asioita, joissa elokuva päihittää edeltäjänsä. Esimerkiksi puvustus on entistä hienompaa ja maisemia on käytetty vielä paremmin hyödyksi.
Charlton Heston toistaa roolinsa Taylorina, mutta hänestä pitäneille elokuva on varmasti pettymys. Taylorin hahmon korvaa nimittäin melkein koko leffan ajan Brent, josta on yritetty tehdä samanlainen hahmo kuin Taylorista. Brentiä esittävä James Franciscus suoriutuu ihan hyvin, mutta esittää liian paljon samanlaista hahmoa kuin Taylor on. Linda Harrisonin esittämälle Novalle on keksitty vihdoin jotain tekimistä, kun taas viime leffassa hän vain roikkui jostain syystä mukana. Cornelius ja Zira olivat viime leffassa hyviä hahmoja. Tällä kertaa heitä ei valitettavasti nähdä niin paljoa ja tähän saattaa vaikuttaa se, että elokuvan pituus on edeltjäänsä nähden jonkin verran lyhyempi. Joidenkin hahmojan tarinaa oli pakko hieman karsia ja se osui heidän kohdalleen. Toivon, että seuraavassa elokuvassa näille kadelle apinalle annettaisiin lisää aikaa.
Paluu apinoiden planeetalle onnistuu viihdyttämään ja olemaan vähän keskivertoa parempi, mutta on huomattavasti heikompi edeltäjäänsä nähden. Vaikka se kuinka yrittää tuoda mukaan jotain uutta, ei se onnistu siinä. Innolla odotan näkeväni miten tarinaa jatketaan tästä. Seuraavaksi on siis aika suunnata katseet vuonna 1971 ilmestyneeseen Pako apinoiden planeetalta-elokuvaan.
