Etusivu Foorumit Legendaloota Viimeksi luettuja kirjoja, sarjakuvia, ym. Vastaa aiheeseen: Viimeksi luettuja kirjoja, sarjakuvia, ym.

#154967
Brutus
Osallistuja

kuva

Yoshihiro Takahashi: Noah: The Legend of Silver Fang vol 1-11

Noahia julkaistiin aikoinaan vain 11 numeroa ennen kuin sarja jäi tauolle muutama vuotta sitten. Kustantajan mukaan keskeytyksen syy löytyy Japanin päästä, ja sarjan pitäisi jatkua vielä tämän vuoden puolella.

Epäilen vahvasti, että japanilaiset vetivät töpselin seinästä nähdäkseen, josko Takahashin entistäkin uhkarohkeammasta kikkailusta olisi julkaisukelpoiseksi. Noahissa on hädin tuskin mitään aiempien sarjojen makeasta samuraidraamasta, vaan meno on alusta asti suoraviivaisempaa väkivaltaa. Nimikkohahmo Noah ei tällä kertaa ole Hopeanuolen sukua, vaan merkittävä sivuhahmo, eräänlainen pyhimys.

Viimeisen numeron viimeiset parikymmentä sivua joko pistävät odottamaan jatkoa täpinöissään tai sitten vain pudottamaan kirjan käsistään. Näissä tarinoissa on ollut vaikka mitä ninja- ja samuraikoiria, mutta viimeinen fantastinen käänne on liikaa. Ehkä itse tarinan lopussa paljastuukin, että kaikki olikin vain Hopeanuolen unta tai vastaavaa.

Takahashin kannattaisi jo suosiolla lopettaa Hopeanuolella ratsastaminen ja päättää saaga positiivisella nuotilla kun näissä vielä on jotain hyvää jäljellä.

Lisää luettavaa