Vuonna 1966 italialainen Sergio Sollima antoi oman panoksensa spagettiwestern-genrelle elokuvallaan The Big Gundown. Seuraavana vuonna ensi-iltansa sai myöskin varsin laadukas länkkäri Face to Face. Molemmissa elokuvissa pääosassa oli myös Tomas Milian, jonka näyttelemä rooli Manuel ”Cuchillo” Sanchezina muodostui yhdeksi hänen tunnetuimmistaan The Big Gundownin myötä. Corri Uomo Corri eli Run, Man, Run on ikäänkuin jatko-osa The Big Gundownille, monet kutsuvat tätä elokuvaa myös Cuchillo-trilogian viimeiseksi osaksi. Aina vaikeuksiin ajautuva mutta silti niin vekkuli Cuchillo on siis jälleen kerran vauhdissa.
Elokuva käynnistyy siitä kun Cuchillo saa tehtäväkseen löytää suurehkon kultamäärän vallankumouksen johtajalle, ja tämän avulla diktaattori Porfirio Diazin valta voitaisiin poistaa. Eipä mene kuitenkaan kauaa kun Cuchillo on vaikeuksissa, ja monet muutkin tahot saavat vihiä mainittavasta määrästä kultaa ja kilpajuoksu voi alkaa. Kuten arvatakin saattaa, asetaisteluilta ei vältytä tällä reissulla. Tähän soppaan kun lisätään Cuchillon rosoinen suhde naisystävänsä Doloresin kanssa niin komedialla höystetty western alkaa olla valmis.
Elokuvan alkupuoli ei vielä lupaa mitään kovaa western-tykitystä, vaikka yllättävän paljon huumorilla höystetyt kohtaukset antavatkin Solliman kolmannelle länkkärille melko kivuttoman ja pehmeän aloituksen. Jo alun perusteella voi kuitenkin Run, Man, Runia pitää kaikista humoristisimpana Solliman westerneistä. Sitä mukaa kun vauhtiin päästään ja juoneen tulee lisää käänteitä niin myös huumori jää pienempään rooliin, vaikka onhan Milianin esittämä Cuchillo Sanchez jo itsessään hieman koominen ja kieltämättä hauska hahmo. Etenkin tätä elokuvaa katsoessa tuntui siltä että hän joutuu kokoajan vaikeuksiin niin naisrintamalla kuin raha-asioissakin, mutta katsoja ei silti voi olla pitämättä tästä vekkulista varkaasta.
Näyttelijöistä esiin voi nostaa esimerkiksi Mannajassa näytelleen Donald O’Brienin, jonka roolihahmo muisutttaa hieman Lee Van Cleefin roolia The Big Gundownissa. Kaikenkaikkiaan häntä on helppo seurata valkokankaalla ja hän tekee roolinsa varmalla tyylillä. Tomas Milian on tunnettu ajoittaisesta ylinäyttelystään westerneissä, mutta toisaalta se toimii varsin hyvin tässäkin länkkärissä, joten hänelle en pysty kritiikkiä antamaan. Elokuvan naiskaarti onnistuu ihan kelvollisesti, tästä parhaana esimerkkinä on Cuchillon naisystävää näyttelevän Chelo Alonson roolisuoritus. Toisaalta joudun antamaan kritiikkiä Linda Verasin suuntaan, jonka rooli jää lähinnä ulkonäöllisten seikkojen varaan, sillä oikeastaan mitään muuta hän ei kehnolla näyttelyllään pysty tarjoamaan.
Run, Man, Runin visuaalinen ilme ei ole aivan niin hyvä ja jylhä kuin Face to Facessa saatika The Big Gundownissa, mutta tarjoaa tämäkin elokuva sentään muutaman maininnan arvoisen ja hienon taistelukohtauksen. Lisäksi myös lumisissakin maisemissa päästään ammuskelemaan, nämä kohtaukset olivat hyvä lisä visuaaliseen ilmeeseen. Näiden monien kohtauksien taustalla kun pauhaa vielä Bruno Nicolain musiikit Ennio Morriconen hengessä niin spagettiwesternin pääelementit ovat kutakuinkin kunnossa.
Sergio Solliman kolmas western ei pysy aivan kahden tätä edeltäneen elokuvan tasolla, vaikka etenkin elokuvan loppupuoli on tyylilleen uskollista spagettiwesterniä ilman turhia ongelmia. Lisääntynyt huumorin määrä on ihan hyvä lisä tapahtumarikkaaseen elokuvaan, parin tunnin kestosta olisi silti voinut karsia jotain pois jotta homma pysyisi yhtä sujuvana kuin kahdessa Solliman aiemmassa westernissä. Kaikesta huolimatta Run, Man, Run on varsin nautittava ja katselukerran jos toisenkin ansaitseva spagettiwestern.
