1997 oli aika vaisu vuosi amerikkalaisille toimintaelokuville verrattuna muihin vuosiin. Juuri alkanut teinikauhubuumi ja tietenkin Titanic söivät muiden elokuvastudioiden leipää. Kassamagneetteina ulos tulivat vain mm. Face/Off, Con Air, Huominen ei koskaan kuole ja Air force one. Tämä antoi Yhdysvalloissa vähemmän tunnetuille tuottajille ja näyttelijöille jalansijaa koittaa onneaan pienemmissä studioissa Los Angelesissa. Hong Kongin väki siirtyi Jenkkeihin hiljalleen, eikä mennyt kauaa, kun mm. Jackie Chan ja Jet Li saivat ensimmäiset Hollywood-debyyttinsä ulos. Vähemmän kuuluisuutta nauttineena action-wannabe Mark Dacascos sai 1997 videomarkkinoille Drive-leffan, joka edusti juuri Hong Kong-USA -siirtymävaihetta. VHS-arkistostani leffan katsastin, ja se meni jotenkuten näin…
Toby Wong (Dacascos) saapuu Hong-Kongista San Fransiscoon rinnassaan sotateollisuuden viimeisintä tekniikkaa oleva bioenergiamoduli, joka antaa kantajalleen huikeat voimat ja kestävyyden. Hänellä on aikeinaan myydä moduli Con Tech -nimiselle yritykselle. Hänellä on kuitenkin perässään kiinalainen kilpaileva Leung-yritys, joka haluaa modulin itselleen hinnalla millä hyvänsä. Pakomatkallaan Wong törmää tuurijuoppo Malik Brodyyn (Kadeem Hardison), jolla ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä kuskaamaan Wongia Los Angelesiin kauppoja hieromaan. Ajojahti kiihtyy entisestään, kun kuvioihin astuu vielä Leung-yhtiöiden kehittyneemmän modulin omaava potkukone (Masaya Kato).
Elokuva viihdyttää kestonsa ajan lähes jatkuvilla toimintakohtauksillaan ja huolitellusti tehdyillä kekseliäillä koreografioillaan, hyvällä äijähuumorilla höystettynä. Juoni nyt on kuin mistäkin karate-terminaattorista, mutta kaiken toiminnan keskellä ei ehdi paneutua sivuseikkoihin, eli tässä tapauksessa juuri käsikseen ja juoneen. Hahmoja Drivessä on kyllä erilaisia bimbosta hotellinpitäjästä (edesmennyt Brittany Murphy) Irwin Goodman -lookin omaavaan Madisoniin (John Pyper-Ferguson). Koomisen osuuden suorittaa lähinnä eri leffojen sivurooleista ja tv-sarjoista tuttu Kadeem Hardison. Lähes ilmeetön Mark Dacascos hoitaa nasevien repliikkien sijaan potkut ja iskut oikeisiin osotteisiin jatkuvalla syötöllä. Musiikki on perushyvää toiminnallista sävellystä paria takaa-ajoteknobiisiä lukuun ottamatta. Eli mistään taideteoksesta Drivessä ei ole kyse, mutta leffan toteutus on melko asiallista verrattuna budjettiin (n. 3,5 mijoonaa dollaria – esim. Matrixiin verrattuna 17 kertaa pienempi budjetti). Hyvää viihdettä vannoutuneille action-miehille muutaman oluen ja vaikkapa pähkinöiden kera.
