Rautanaamio

(1998)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Rautanaamio
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:The Man in the Iron Mask
Valmistusvuosi:1998
Pituus:132 min
Pisteytyksiä: 286
Tarkka arvio: 3.20

Leonardo DiCaprio tekee hienon kaksoisroolin 1600-luvun Ranskaan sijoittuvassa seikkailussa, joka perustuu Alexandre Dumas’n klassikkoromaaniin. Kuningas Ludvig XIV on kiinnostuneempi kauniista naisista ja juhlimisesta kuin kansansa hyvinvoinnista. Samaan aikaan Bastiljin alimmassa tyrmässä viruu rautanaamioon puettu vanki, jonka henkilöllisyys on hämärän peitossa. Edellistä kuningasta kunniakkaasti puolustaneet muskettisoturit päättävät vielä kerran yhdistää voimansa salaperäisen vangin ja koko valtakunnan pelastamiseksi.

Arviot

“Vanhat” äijät vetävät pilke silmäkulmassa miekat esiin. Sedät jaksaa heilua!

Mielenkiintoinen tapaus. Kasaan isketty nimekkäitä äijiä ja tarina kertoo kolmen muskettisoturin iäkkäämmän ajan seikkailun itse Dumas Péreen kynästä. Tarinassa on klassista henkeä ja oiva seikkailuhan tässä saadaan aikaan. Musketööreillä kun on alkanut iän myötä tulla erilaisia vanhojen äijien vaivoja. On häikkää potenssin suhteen ym. No taistelijoiden taidot piilevät kuitenkin selkärangassa ja kun päästään vähän lämmittelemään […]

Arvosteltu: 21.12.2001

Vanhempien näyttelijöiden charmi ja kokemus näkyvät heidän roolisuorituksissaan.

Kyllä, Rautanaamio on 1990-luvun musketöörileffojen huipentuma, joka kertoo musketöörien myöhemmistä elämänvaiheista. Itse nimi Rautanaamio viittaa Bastiljissa viruvaan vankiin, joka tuo leffaan hyytävää jännitystä, ja melkein koko juoni rakentuu hänen ympärilleen. Elokuva on mukavaa katseltavaa. Vanhempien näyttelijöiden charmi ja kokemus näkyvät heidän roolisuorituksissaan ja juoni etenee pätkittä. Olisi ehkä saanut olla vähän enemmän actionia ja miekkailukohtauksia […]

Arvosteltu: 20.07.2005

Kommentit & Pisteytykset

lonelyrider
Lanttu95
Milla_S
ms
Elmeri
Fakiiri
lilalotta
Raivokoira
Grinch
frew
The 666th Warrior
ossjuh
variola
piapponen
mauge
Sanikka
Pelimies
Hanhihannu
mh
Jokkekorn
gerbba
NitroPupu
dbgirl
Sney
KimmoW
noorah
elefteria
arvasin
Lobster88
karhari
Eetwartti
CLOSEThero
Vilperi
Uytp7
Papha
semba
kim91
Rolle
-Testament-
Atzki
Mikaro
Pupuankka
yartsa
Sonny
LeffaGuru
mige
katiiimoi
Brutus
jordgubbssylt
Pix

Lisää luettavaa