Paholaisen portti (1987)

Alkuperäinen nimi: The Gate
- Tunnetaan myös nimillä:
- The Gate - Paholaisen portti
- Ohjaajat:
- Tibor Takacs
- Käsikirjoittajat:
- Michael Nankin
- Pääosanäyttelijät:
- Christa Denton, Jennifer Irwin, Kelly Rowan, Louis Tripp, Stephen Dorff
- Maat:
- USA, Kanada
- Kielet:
- englanti
Arvostelut
Välillä jopa erittäin jännittävä.
Glenin ja Alin vanhemmat ovat lähteneet pois viikonlopuksi. Glen päättää tutkia kaverinsa, Terryn, kanssa monttua, joka syntyi kun heidän pihaltaan kaadettiin ikivanha puu. Mutta sitä heidän ei olisi kannattanut tehdä sillä nyt heillä on uusia kavereita...nimittäin demoneja.
The Gate ei tuo demoni aihepiiriin mitään uutta, mutta kierräättää vanhoja juttuja onnistuneesti. Tosin näyttelijäsuorituksia ei voi juuri sanoa onnistuneiksi. Pääosakolmikon lisäksi elokuvassa ei ole hyviä näyttelijöitä. Tämä on harmi, sillä jos elokuvassa olisi ollut vähän enemmän hyviä näyttelijöitä ja enemmän omia ideoita olisi lopputulos luultavasti ollut loistava.
Lisäksi jos ohjaukseen olisi saatu lisää puhtia kaikki olisi paremmin. Toisaalta tehosteet ovat aikaan nähden hienoja, mutta pikku-demonit ovat lähinnä hellyyttäviä lyllertäjiä kuin häijyjä demoneita. Elokuvan kolmesta hyvästä näyttelijästä Stephen Dorff on ylivoimaisesti paras. Hän on nuorena Gleninä todella uskottava. Dorff on tullut myöhemmin tunnetuksi elokuvan Blade pahiksena.
Plussaa elokuva saa muuten myös siitä, että elokuva ei ole väkivaltainen. Kaikki elokuvan tapahtumat ovat rakennettu tunnelman vuoksi ja jos totta puhutaan elokkuva on välillä jopa erittäin jännittävä. The Gate on kaikista vioistaan huolimatta loistava viihde-elokuva. Jos haluat nähdä kevyenluokan Poltergeistin, katso The Gate.
nimimerkki: Ash

Ash
Käyttäjä , 70 arvostelua
Arvosteltu: 04.07.2003
Katsottu: DVD
Saman kategorian TOP-leffoja
Suosituksia
Kommentit
Arvostelut
Välillä jopa erittäin jännittävä.
Ash 04.07.2003 10:37
Levanderi
Käyttäjä
30.07.22 klo 23:43
Juki
Käyttäjä
13.01.22 klo 19:57
Vilperi
Käyttäjä
22.09.20 klo 20:33
Keräilijä
Käyttäjä
16.08.20 klo 19:24