Miltä sinusta tuntuisi, jos limainen lonkerohirviö hyökkäisi kimppuusi suihkussa? Silent Möbius ahtaa katsojan tällaiseenkin kiusalliseen tilanteeseen päähenkilönsä mukana. Onneksi Möbiuksen maailmassa omituiset otukset ja yliluonnolliset sattumukset ovat mitä arkisinta arkea, ja nolostuttavien tilanteiden varalle on olemassa oma poliisiosastonsakin. Tässä tapauksessa hirviöitä metsästävät okkultismin saloihin erikoistuneet suurisilmäiset superkytät, joiden riehuessa näyttävä valoshow seuraa toistaan, ja tielle osuva esineistökin saa kunnolla kyytiä. Alkuperäinen Silent Möbius -sarjakuva sekä televisiosarja kertoivat kyseisen kuusijäsenisen ryhmittymän edesottamuksista. Elokuvassa tarina tiivistyi vain Kazumiin, muuan vanhan arkkivelhon epäonniseen tyttäreen. Samainen papparainen tuli vapauttaneeksi mainitun mörön vankilastaan, joten Kazumin valikoituminen uhriksi ei ollut sattumaa.
Elokuvaversion ilmestyessä Silent Möbius nautti kotimaassaan jo huomattavaa suosiota sarjamedioiden muodossa, ja kääntämällä tutun tarinan elokuvaksi tekijät toivoivat saavuttavansa uutta yleisöä Japanin ulkopuolellakin. Lisätemppuna Möbiuksesta tuotettiin samalla rahalla kaksi noin tunnin pituista filmatisointia, joita aikoinaan näytettiin ja myytiinkin erillisinä teoksina. Kadokawa Shotenilla oli kuitenkin sen verran häpyä, ettei Möbiuksen filmatisointeja perinteiseen tapaan vain kursittu kokoon televisiosarjan valmiista materiaalista ja rikottu samalla tarinan rytmitystä. Tuotantoarvot eivät Möbiuksenkään kohdalla päätä huimaa, mutta tietty ysärivuosien visuaalinen tyylittely yhdistettynä tuttuihin ääninäyttelijöihin tuottaa kaltaiselleni vanhan polven animediggarille silkan aistielineuforian ohella selkäpiin varsilla jäätäviä nostalgisia väristyksiä.
Eihän siitä mihinkään pääse, että Silent Möbiuksen perusidea on kaikessa kasariudessaan kuitenkin nähty jo moneen kertaan, olivathan Blade Runner sekä The Thing suosittuja teoksia juurikin Japanissa. Silent Möbius voisikin koska tahansa olla saman sarjan elokuvaa Yoshiaki Kawajirin Wicked Cityn tai aikansa kyberpunk-fantasioiden kanssa. Lisäongelman käsikirjoitukseen varmasti tuottikin kokonaisen manga-sarjakuvan yksityiskohtaisen loren sovittaminen alle tunnin mittoihin. Edes Lunar-pelisarjan käsikirjoituksesta vastannut Kei Shigema ei onnistunut loihtimaan mittasuhteiltaan mammuttimaisen Silent Möbiuksen tiivistelmän valtavaan henkilökatraaseen syvyyttä tai draamaan henkeä. Elokuvan tehokeinot rajoittuvat etenkin alussa selittelyyn ja seksiin, lopussa taas näyttävään toimintaan ja kauniisiin naisiin.
Kuplatalous puhkesi ja asuntojen arvot romahtivat Japanissa. Lamasta maassa päästiin virallisesti vasta hiljattain. Silent Möbius on tyypillistä kasaria hyvässä ja pahassa: vanhan ajan tyylitajua arvostaville Kadokawa Shotenin vaivoin koossa pysyvä filmatisointi on pökkelönä reliikkinäkin taatusti mieleen, modernimpaan mieltyneille etenkin seksuaalinen kuvasto taasen mennee kipukynnyksen yli kohisten. Sen verran pähinöissä näkemästäni olen, että saatan tulevaisuudessa jopa katsastaa Silent Möbiuksen muitakin inkarnaatioita, ehkä jopa arvostella muutaman – mikäli Luoja suo. Miksiköhän muuten veitsimiehet ja muut hirviöt hyökkäävät naisten kimppuun aina suihkussa? Siinä yhdessä terminaattorileffassa roolit jopa käännettiin ylösalaisin, ja nainen hyökkäsikin hirviön kimppuun suihkutiloissa. Pesuhuoneessa riittää mystiikkaa. Hygienia on vaarallista.
