Brittiläisen ohjaaja Iain Softleyn työhistoriassa tätä elokuvaa edeltää pienen budjetin Sci-Fiä-vai-ei -elokuva K-PAX. Siinäkin kikkailtiin psykologialla. K-PAXiin verrattuna The Skeleton Key (suom. yleisavain) on hyökkäävämpi ja onnistuu ehkä nostattamaan katsojassa paremmin haluttuja tunteita. Psykologisena kauhuleffana tämä filkka on melko lailla onnistunut. Voidaan jopa olettaa, että kauhugenren ystävät pitävät siitä, vaikka verta ei roiskita. Tietyllä tapaa The Skeleton Key on jopa sukua Alejandro Amenábarin The Others-rainalle (2001).
Leffan tapahtumat pyörivät New Orleansin suunnalla. Parikymppinen Caroline (Hudson) on taannoin menettänyt isänsä. Osaksi tästä syystä neitokaisen lähimmäisenrakkaus on puhjennut kukkaan. Caroline opiskelee hoitajaksi. Huomattuaan, ettei sairaanhoito suurkaupungin sairaalassa oikeastaan olekaan toisesta välittämistä, hän päättää etsiä itselleen uuden työpaikan. Sellainen löytyy suistomaalta, vanhasta talonröttelöstä, jota asuu Deveraux’n vanha pariskunta (Hurt & Rowlands). Mies on halvaantunut, eikä rouva pärjää hänen kanssaan yksin. Caroline ottaa pestin vastaan ja saa heti kättelyssä käyttöönsä talon yleisavaimen. Se tietysti avaa nuorelle naiselle talon synkeän historian, johon liittyy suuresti paikallinen magiakultti, hoodoo.
Kuten K-PAX, The Skeleton Key on hämäävänkin onnellinen tarina – ainakin alkupuoliskollaan. Kummassakin leffassa esiintyy lisäksi sama ongelma: jos päähenkilö ei merkitse katsojalle tarpeeksi, loppuratkaisulla ei ole toivottua tehoa. Kate Hudson näyttelee Carolinea jokseenkin uskottavasti, mutta silti jossakin klikkaa. Vika ei tietysti ole yksin hänen, sillä tuottaja-ohjaaja Softley tuntuu halunneen katsojan reagoivan enemmän erilaisiin narahduksiin ja paukahduksiin kuin ihmisten välisiin suhteisiin. Toki hän kuvaa suhteita mielenkiintoisemmin kuin esim. Wes Graven, mutta silti äänet, varjot ja muu kikkailu kutoutuvat niiden päälle kuin lähetyshäiriö televisiossa.
Yleisesti ottaen The Skeleton Keyssä kaikki tarvittava toimii vähintäänkin hyvin. Gena Rowlandsilta ja John Hurtilta ei konkareina edes osaisi odottaa huonoa näyttelemistä, eivätkä he odotuksia petäkään. Muukin roolimiehitys on yllättävän onnistunut tai sitten Softley on vain onnistunut taltioimaan näyttelijöidensä parhaimmat hetket jollakin hoodookonstilla. Elokuvan tapahtumapaikka ei välttämättä ole se kaikkein kiinnostavin, mutta lämpimän ja vetisen miljöön hiukan laiska ilmapiiri ja suttuisuus tarjoavat kuitenkin jonkinlaista eksotiikkaa. Kiva pikku säikyttelyraina, vaikkakin eniten tästä on viihdykettä henkilöille, joilla riittää uskoa kauhuelokuviin.
