Vaikka idea tuntui alkujaan huonolta, päätin silti, että Speed Racer on nähtävä. Onhan se sentään Wachowski-veljesten leffa. Sen verran ehti aikaa vieriä, että jopa termi ”Wachowski-veljekset” ehti vanheta, ennen kuin näin Speed Racerin. Speed Racerin lähtökohtaidean huonous puolestaan on edelleen läsnä. Vahvempana kuin koskaan.
Speed Racerin tarina pohjaa japanilaiseen Mach Go Go Go -tuoteperheeseen. Mangat, animet ja ties mitkä lelufiguurisarjat saivat jatkokseen peräti viitisentoista vuotta hiotun elokuvan, jonka kulmista on hinkattu kaikki särmä pois. Palloksi muoltoiltu kokonaisuus on ainakin helppo niellä, mutta sadallakahdellakymmenellämiljoonalla taalalla luulisi saavan muutakin kuin perusvarmuuteensa hukkuvan perheleffan ja haukotteluboostia pariksi tunniksi.
Vaikka monelle lapsikatsojalle riittää vauhdin, tehostepinon ja perinteisten urheiludraamakikkojen tehotoiston kombinaatio, Speed Racerissa hahmojen onttous alkaa todella ärsyttämään. Mallipojua muistuttava superkuski, sen hölmö veli, veljen ha-ha-hassu apina, superkuskin nätiksi koristeeksi jäävä tyttöystävä, mursumainen perheenisä tiimipäällikkönä, leipova herttainen äiti, suurkisaa kohden viettävä tie ja päävihollisena tietenkin rikkautensa sokaisema ja pahisäänellä sönköttävä pukupiru, joka on antanut bisneksen pilata suhtautumisensa kauniiseen urheilumuotoon. Ja leffahan siis tekee bisnestä (epäonnistuneesti toki) siitä samasta urheilumuodosta…
Pari aasialaisnäyttelijää, efektihöttöinen ja räikeä värimaailma sekä ajokohtausten adhd-sykkivä meno eivät tee Speed Racerista itäisen eksoottista, vaan se paljastuu hyvin nopeasti ihan perinteiseksi perheleffaksi. Juuri sellaiseksi ressukaksi, jonka ylitse joku oikeasti hyvä kisailuleffa, kuten Cars, mieluusti jyrää. Nauraen. Speed Racer puree samaan aikaan hammastaan.
Takaumia päähenkilön mystisestä veljestä on mukana juuri sen verran, että mukaan on kehdattu napata takaumistaan kuulusta Lostista sekä säveltäjä Giacchino (samanlaisia ikimuistoisia säveliä on turha odottaa tällä kertaa) sekä itse Moniongelma-Jack eli Matthew Fox. Itse asiassa juuri Foxin ihmetrikookeikistely ynnättynä miehen tuoreeseen rattijuopumussyytteeseen luo viimeisen höhöttelylisän päättömästi hurjastelevalle elokuvalle.
Kaikesta empimisestä syntynyt Speed Racer on yhtä suutari kuin Michael Schumacherin paluu formuloihin. Tylsä, koheltava ja toivottoman kaukana menestyksestä. Toisaalta se on myös hieno muistutus Wachowskien (ja tuottaja Silverin) inhimillisyyydestä: V for Vendettan, Boundin ja Matrixin kultapolkujen jälkeen voi ajaa öljypotin kautta ojaan näinkin railakkaasti.
