Robert J. Flaherty teki tutkimusmatkoja eskimojen asuinalueilla ja tuli tutuksi heidän elämänsä kanssa. Hän myös taltioi sitä kinematografisella kameralla, mutta onnettomuus pakotti aloittamaan alusta. Lopputulos on dokumenttielokuva, kuvaus armottomasta ympäristöstä ja rehellisen petkuttava oodi ihmisen sitkeydelle ja rohkeudelle.
Nanook (Allakariallak) on eskimo joka perheineen elää perinteisellä tavalla. Hän kalastaa, metsästää, käy kauppaa ja asuu iglussa. Vaikka ympäristö missä hän asuu on ankea ei hän itse ole ollenkaan ankea ja Flaherty tieten tahtoen esittää eskimojen elämän vielä ankarampana ja primitiivisempänä, mutta ei tee sitä ilkeydestä vaan keventääkseen karua kerrontaa.
Visuaalisesti Flaherty vangitsee ankaran tundran moninaisine eläimineen ja sitä asuttavien eskimojen iloisuuden. Nämä säälimättömän, jäisen tundran asukkaat arvostavat elämän pieniä iloja ja taistelevat persoonansa valolla ja lämmöllä ympäristönsä kylmää ja pimeää vastaan. Vaikka monet hetket ovat “lavastettuja” on Flahertyn petkutus ymmärrettävissä, sillä pienellä valheella on mahdollista kertoa suuri totuus ja tämä suuri totuus on eskimojen rohkeus, kekseliäisyys ja viisaus.
Vaikka objektiivisesti sanoen Flaherty ei tee kovinkaan autenttista kuvausta eskimojen elämästä (kivääri on harppuunaa parempi) ei [I]Nanook, pakkasen poika[/I] ole ollenkaan huono elokuva, sillä karun realismin sijasta siinä on inhimillistä totuutta ja se on dokumenttielokuvassa tärkeintä. Näin rohkeasti toteutettu ja tärkeäksi osoittautunut edelläkävijä ansaitsee täyden pistesaaliin.
