Pienessä kylässä Ranskassa sijaitsee pieni kyläkoulu. Siellä pian eläkeikään pian rantautuva Georges Lopez paimentaa pientä lapsilaumaa, jonka jäsenet vaihtelevat iältään neljästä noin kymmeneen vuoteen. Kaikki lapset ovat samassa luokassa ja heitä kaikkia opettaa tuo rauhallinen opettaja, Georges Lopez. Nicolas Philibert on kuvannut tuosta koulusta hienon, koskettavan, lämminhenkisen sekä hauskan dokumentin.
Kun lähdin tätä katsomaan, niin suhtauduin elokuvaan hieman epäilevästi. Tiesin, että tästä on tullut yllätysmenestys ja kehuja on sadellut, mutta siitä huolimatta en uskonut tämän olevan kovin hyvä, ainakaan näin hyvä. Kun elokuvaan on päässyt sisälle, niin ei haluaisi leffan loppuvan. Katsoja voisi vaikka kuinka pitkään katsella, kun opettaja Lopez opettaa pikkuisille kirjaimia ja vähän vanhemmille oppilaille matematiikkaa. Lopezin rauhallinen tyyli saada lapsi tottelemaan saa katsojan häkeltymään. Hän ei koskaan suutu eikä korota ääntään, tosin ne kohdat ovat voineet jäädä leikkauspöydän lattialle. Valkokankaalta kuitenkin aistii, että lapset välittävät ja luottavat tuohon partasuiseen mieheen. Lopez on eräs dokumentin kantavista voimista.
Myös koulun lapsista tulee katsojille tuttuja henkilöitä, jotka katsoja oppii tuntemaan hyvin elokuvan aikana. Löytyy pieniä vipeltäjiä sekä hieman sulkeutuneimpia vanhempia oppilaita. Välillä selvitetään tappeluita, joskus kerrotaan hurjia juttuja ampiaisesta, joskus taas leikitään kopiokoneella ja muutaman kerran avaudutaan opettajalle, siinä samalla muutaman kyyneleen vuodattaen. Kamera käy myös lasten kotona, mikä tuo lisää syvyyttä pläjäykseen. Yksi dokkarin hauskimmista kohtauksista tapahtuukin erään lapsen kotiläksyjen parissa, joita tulee lopulta melkein koko suku tekemään. Elokuvan todelliseksi valopilkuksi nousee JoJo-poika, vaikka kaikki henkilöt ovatkin hyvin mieleenpainuvia, niin tuo iloinen veijari ihastuttaa varmasti kaikkia katsojia.
Kylä on hieman vanhanaikaista ja ankeata maaseutua, jonka keskellä tuo koulu on todella valoisa paikka, joka tuo toivoa tylsän arjen keskellä. Tätä katsoessa tahtoo oikein itsekin mukaan tuonne kouluun opiskelemaan ja olla taas 6-vuotias pikkupoika. Kasvamisesta ja oppimisesta kertovia elokuvia on tullut aika usein vastaan, harvoin kuitenkin näin elämänmakuisia ja hienoja. Vain harvat dokumentit pystyvät herättämään näin paljon erilaisia tunnetiloja, mistä vielä omat lisäpointsit. Naurunpyrskähdykset vaihtuvat välillä liikutuksen kyyneliin. Nytpä tahdon olla mä on dokumenttielokuva, jota suosittelen kaikille, vaikka ei pitäisikään dokumenteista ja karsastaisi ranskalaista elokuvaa.
Nippelitieto-osuus: Koska tästä tulikin yllätysmenestys, niinpä tämä myös tuotti aika paljon. Sen vuoksi Georges Lopez pyytää oikeusteitse rahallista korvausta, kun hän tuntee jääneensä osattomaksi dokumentin menestyksestä. Olen kuullut myös, että koululaisten vanhemmat tekivät saman jutun. Philibertin mielestä maksettaessa menisi osa dokkarin aitoutta, mutta varsinkin Lopezin korvaukset olisivat ihan ansaittuja. En tiedä miten jutun kanssa on käynyt.
