On aamu. Kello näyttää 6:11. Zac Hobson (Lawrence) herää sängystään. Maailma vaikuttaa hiljaiselta. Hetken ihmeteltyään Hobson menee töihin. Hän ei näe yhtään ihmistä matkansa aikana. Itse asiassa vaikuttaa siltä, että kaikki maailman ihmiset ovat kadonneet jäljettömiin. Hobson yrittää järkeillä tilannettaan ja vaipuu hulluuteen. Lohtua hän saa kun hän tapaa Joannen (Routledge) ja tilanne alkaa olla parempi. Ihmissuhde muuttuu vain kolmiodraamaksi kun vitaalinen ja voimakas Api (Smith) astuu mukaan kuvioihin. On se kumma kuinka nainen ja kaksi miestä-tyylin skenaario muuttuu miljöön muutoksella ehdottomaksi ja miltei pelottavaksi kuvaelmaksi ihmisyydestä.
The Quiet Earth on vaikuttava scifieepos. Pienellä budjetilla ja vähäisillä henkilöillä tehty elokuva onnistuu luomaan todellista ahdistusta. Elokuva kestää pitkään ennen kuin siihen tulee toinen henkilöhahmo ja kun kolmas henkilö liittyy siihen sävy muuttuu pahaenteiseksi. Alun dokumentaarinen tyyli vaihtuu hienoisen analyyttiseksi scifiksi, missä Zac kokee olevansa vastuussa tilanteesta ja myös tunnistaa ilmassa vaanivan kolmiodraaman jännitteet. Loppuratkaisu ja tilanteen tieteellinen selitys on hieman epäuskottava, mutta loppuratkaisussa on omalla tavallaan uskomatonta kauneutta. Mies herää meren rannalta auringon noustessa. Loppukohtaus sisältää definitiivistä scifi-kuvastoa.
Koska henkilöitä on vain kolme, näyttelijöiden harteilla on paljon. Pääroolissa remuava Lawrence on hyvin uskottava varsin kuivana teknikkona, joka ei ole kovinkaan uskottava fyysiseen toimintaan. Siltikin korninkin oloiset yksinäisyyskohtaukset sujuvat Lawrencelta vaivatta ja uskottavasti.
Naisroolia hoitava Routledge on varsin kliininen henkilönä. Hän joutuu kahden henkilön väliin ja joutuu valitsemaan kahden välillä, mikä ei ole ollenkaan helppoa.
Elokuvan “pahiksen” roolia hoitaa Pete Smith ja onkin melkoisen voimakas suoritus. Fyysinen, kova ja miehekäs Api ei kuitenkaan ole mikään ilkeä mies, sillä hänkin on kärsinyt yksinäisyydestään. Lopussa kuitenkin ilmenee, että fyysinen ja luonteeltaan voimakas mies on sopivin mahdolliselle uudelle ihmiskunnalle. Käsikirjoitus onneksi jättää avoimeksi miten heille käy ja siten elokuvan loppuvaikutelma on optimistinen.
Kokonaisuutena erittäin vaikuttava elokuva, joka alkaa vaikuttavana kuvauksena yksinäisyyden tuhoavasta vaikutuksesta ja päättyy uskomattomaan kauniiseen kuvaan.
nimimerkki: Jurpo
