Jens Lapiduksen Stockholm Noir -trilogiaan pohjautuva Snabba Cash -elokuva sai vaatimattoman ensi-illan vuonna 2010. Ruotsalaisille jo lähes pakonomainen synkistelevä rikos-genre ei aiheuttanut samanlaista hässäkkää kuin Millenium-trilogian elokuva(t). Eikä ilman syytä. Liian pitkäkestoinen ja liikaa yrittävä Tukholman alamaailmaa käsittelevä filmi oli puuduttava ja mieltä turruttava. Nyt kaksi vuotta myöhemmin Snabba Cash on saanut jatkoa. Ohjaaja on vaihdettu ja elätellään toivoa paremmasta.
Iranilaissyntyinen Babak Najafi on ottanut ohjat edellisestä osasta tuttuihin hahmoihin. Joel Kinnamanin ihan mukavasti tulkitsema “vahingossa” huumetouhuihin eksynyt JW ei olekkaan tällä kertaa pääosassa, vaan jakaakin huomion kolmen muun kanssa. Mahmoud (Fares Fares), Mrado (Dragomir Mrsic) ja Jorge (Matias Varela) elävät omaa tarinaansa, jotka kaikki lopulta kietoutuvat yhteen.
Va fan!? JW:n ystävä puukottaa selkään vieden kaiken kunnian sekä mammonan kovasta työstä ja perhe ei halua olla tekemisissä.
Va fan!? Mahmoud on pahoissa veloissa ja perheensä hylkäämä.
Va fan!? Jorge menettää ainoan tilaisuuden tavata äitinsä ennen kuoleman kosketusta ja sisko hylkää hänet.
Va fan!? Mrado karkaa vankilasta lähtien JW:n perään rikosten polulle
Yksi asia tulee heti esille. Kyseessä ei ole poikkeus pohjoismaisessa elokuvahistoriassa. Jälleen kerran ruotsalainen synkkä rikosleffa, jossa asiat menee päin persettä. Hohhoijaa. Jokainen päähenkilö on pulassa tavallaan. Kun taustalla on huumeet, niin pahempikin piripää ymmärtää että nyt ei mene kuin Strömsössä.
Elokuva on kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja hienosti tehty. Tarinaa ei ole vaikea seurata ja se välttää joitakin ykkösosan puudutuspiikeistä. Kesto on sisältöön nähtynä sopiva eikä itseään toistamista synny. Näyttelijäsuoritukset ovat taattua ruotsalaislaatua (vaikka yli puolet ovatkin itä-eurooppalaisia), erinomaista muttei sävähdyttävää.
Elämystä tosin syö ehkä jopa liiaksi nähty konsepti huumemaailmasta, jossa jokaisella menee enemmän tai vähemmän huonosti. Myös elokuvan musiikkivalinnat ovat välillä, anteeksi siis kokoajan, aivan äärettömän huonoja ja ärsyttäviä. Rauhallisen Volvolla ajelun taustalla järkyttävää jumputusmusiikkia? Va fan?
Hieman kliseinen ja ennalta-arvattava Snabba Cash II on silti joka tavalla edeltäjäänsä parempi. Kyseessä on ihan toimiva skandinaavinen rikosdraama, joka vain välillä aiheuttaa ärtymystä katsojalleen.
