Vasiljevin veljesten Tshapajevista alkaa täysin uudenlainen vaihe neuvostoelokuvan historiassa. Tämän tekoaikoihin maassa määritettiin sosialistinen realismi ainoaksi sallituksi standardoiduksi taidesuuntaukseksi ja kaikenlaiset aiemmat ”porvarilliseksi” leimatut kikkailut kiellettiin periaatteessa kokonaan. Sosialistinen realismi tarkoittaa siis käytännön tasolla poliittista, bolshevikkien virallisten ihanteiden mukaista poliittisesti korrektia taidetta eli kansankielellä massoille suunnattua helppotajuista propagandaa, jossa ei ylenmääräistä vaikeaselkoista näpräilyä suvaittu alkuunkaan. Tshapajev on tämän kyseisen suuntauksen ensimmäisiä suuria teoksia ja samalla sen ensimmäisiä todellisia jättimenestyksiä.
Tarinan päähenkilö on sisällissodan myyttinen toiminnan mies Vasili Ivanovich Tshapajev, luku- ja kirjoitustaidoton maalainen, josta kasvaa tarinan kuluessa pätevä upseeri ja puna-armeijan sankari, joka demonstroikin nerokkaita taktiikoitaan ylemmilleen vaikka sitten kansanomaisesti perunoilla ja porkkanoilla. Tshapajevin itsensä lisäksi tarinassa seurataan tämän ystävää Furmanovia, humoristisen sivuhahmon roolia vetävän Petkan ja tämän mielitetyn Ankan seikkailuja ja taistelua salakavalia kapitalistisia valkoisia voimia vastaan.
Tshapajev on äärimmäisen simppeli ja valmiiksi prosessoitu, kansojen syviä riviä ajatellen suunniteltu propagandatykitys vailla ihmeempää totuudenhiventäkään – ei siis juurikaan eroa keskiverto Hollywood-elokuviin – joiden esikuvan mukaan tämä oikeasti on osin suunniteltukin! Tshapajev kommunistina luonnollisesti nousee köyhien riveistä puolustamaan omiaan dehumanisoituja valkoisia aristokraattis-kapitalistisia voimia vastaan. Valkoisen puolen tekijöillä on hädin tuskin repliikkiäkään, kuvataanpa valkoisten taktiikoitakin oikein psykologiseksi sodankäynniksi ja terroriksikin siinä missä tarkoituksenmukaisen sympaattiseksi kuvattu köyhä kansa luonnollisesti taistelee vain vapautensa ja tasa-arvonsa puolesta. Eikä tietenkään propagandaa ilman sankarimarttyyrejä.
No niin, nyt kun on propagandasta päästy yli, voidaan kai alkaa puhua ihan hyvistäkin puolista. Tshapajev oli aikoinaan murskamenestys lippuluukuilla ja syynkin huomaa aivan selvästi. Kyseessä on nimittäin lähtökohtaisesti erittäin helposti lähestyttävä ja riskitön elokuva, jossa on useita muistettavia hahmoja, tarinan mittaan tapahtuvaa selkeää hahmokehitystä ja erinomaista näyttelijätyötä etenkin pääosassa vetävältä Boris Babotskinilta. Loppua kohden aletaan nähdä jopa muutama huikean massiivinen sotakohtaus eteenpäin vyöryvine ratsumieslaumoineen vähän samaan tapaan kuin [movie]Tsaarin kuriiri[/movie]ssa. [movie]Laitakaupunki[/movie]n tavoin tähän on vakavahkosta aiheesta huolimatta saatu ujutettua vielä yllättävän paljon ironista huumoriakin ja toisinaan meno on jo ihan puhdasta slapstickiä.
Mykän ajan klassisten eisensteiniläisten vallankumouseeposten vauhtia ja luovuutta haikaleville Tshapajevin maanläheisyys todennäköisesti tuottaa valtavan pettymyksen, mutta omasta mielestäni tämä saattaa hyvinkin olla tyylipuhtaana propagandaviihteenä parasta ja nautittavinta mitä itänaapurista on kuunapäivänä tullut – siis ainakin siinä tapauksessa ettei ”pieni” aatteen palo siellä täällä pääse häiritsemään.
Suuren kansansankari Tshapajevin sekä tämän tovereiden Petkan ja Ankan legenda elää yhä edelleen 2000-luvun venäläisessä kansankulttuurissa erilaisten aiheesta väännettyjen vitsien ja kaskujen muodossa siinä missä kommunismin, Stalinin ja Radio Jerevaninkin.
