Noniin! Mietin tämän leffan katsottuani, miten arvostelisin sen. Jotenkin kyseessä on niin kummallinen ja mauton leffa, että se vaati normaalista tyylistä poikkeavan ja mielellään hieman mauttoman revikankin. Niinpä päätin Urheilulehti-tyyliin haastatella itseäni. Hater’s gonna hate, näillä mennään:
Q: Noniin Raato-A, katsoit Netflixistä The Asylum -roskayhtiölle vuosikaudet hommia paiskoneen ohjaaja Mark Atkinsin elokuvan Sand Sharks. Kerrotko lukijoillemme omin sanoin, mistä leffa kertoi?
A: Kyllä, katsoin. Ja voin kertoa. Sand Sharks kertoo rauhallisesta pikkukaupungista, joka on rakennettu saarelle. Saarella on synkkä historia haihyökkäysten kanssa, ja kesäturismi on siksi romahtanut. Nyt tulossa on kuitenkin jättimäinen spring break-rantafestivaali college-teineille. Harmi vain, että saarta aiemminkin vainonneet hait ovat palanneet. Nälissään, totta kai.
Q: Ovatko nämä aivan tavallisia haita?
A: Eivät toki. Elokuvan nimi, Sand Sharks, viittaa siis siihen, että nämä tappajakalat eivät ui meressä, vaan HIEKASSA. Eli ne siis hotkivat kitusiinsa auringonpalvojia ja festarikansaa suoraan biitsiltä.
Q: Vau. Tuo on aivan uskomattoman typerää.
A: Kyllä. Kyseessä on ehkä typerin ja vajain leffa koskaan.
Q: Haluat siis varmasti lytätä pläjäyksen täysin?
A: Mitä? Ei, en todellakaan. Ei, ei, nautin Sand Sharksin katsomisesta suuresti. Mielestäni se on erittäin onnistunut ja piristävän omalaatuinen teos yleensä niin kaavamaisessa ”tappajaeläin”-genressä.
Q: Kuulostaa aika paksulta. Väitätkö tosissasi, että hiekassa uiskentelevat hait tarjosivat hyvät puitteet kunnon kauhuelokuvalle?
A: En toki, mutta se ei ole pointti. Sand Sharks on genresekoitus ja kieli poskessa tehty törkyralli, ei mikään puhdas kauhistelu. Itse asiassa vähintään kolmasosa filkasta on silkkaa Tappajahain parodiointia, mikä tällaisessa kontekstissa toimii vallan mainiosti.
Q: Entäpä näyttelijät?
A: Joko puisia pallinaamoja tai ylinäytteleviä amatöörejä, kuten tämän tuotantoluokan ja tyylilajin leffoissa aina. Ei mitään erityisen huonoa, itse asiassa monet jopa sopivat roolihahmoihinsa ja tekivät aika vapautuneen oloiset suoritukset, kun tiesivät tasan tarkkaan minkälaista leffaa olivat tekemässä.
Q: Edes Brooke ”Hulkin tytär” Hogan ei muka ärsyttänyt sinua?
A: Pilailetko? Brooke Hogan on ehdottomasti yksi tämän leffan parhaista puolista. Meikäläinen, kuten varmasti jokainen, jolla MTV näkyy, on tapittanut kyllästymiseen asti sitä maailman törkeintä tosi-TV -ohjelmaa, joka kertoo Hoganeiden perheen arjesta. Brooke oli siis kuin vanha tuttu! En edes tiennyt, että hän näyttelee nykyään. Ja kun hänen julkkisimagonsa on mitä on, eli ”kuuluisan isin ja tosi-TV-ohjelman kautta jet settiin”, hän oli täydellinen nappivalinta tällaiseen Ö-luokan paskaelokuvaan. Se on populäärikulttuuria yri mediamuotorajojen!
Q: No miten Brooke sitten näytteli?
A: Kamalasti. Mutta se ei ole pointti! Pointti on se, että hän ylipäätään oli mukana.
Q: Entäpä itse hait. Surkeaa CGI:tä, oletan?
A: Tässä osut valitettavasti oikeaan. Antaisin filmille ehdottomasti vielä enemmän pisteitä, jos hait olisi tehty vanhaan malliin robotti/mallinukkevoimalla. Toki ymmärrän, että olisi voinut olla aika törkeän hankalaa saada robottihai liikkumaan sulavasti hiekkadyynin sisällä, tai hyppäämään maanpinnan läpi. Oli miten oli, digitaalihait ovat todella aivan poikkeuksellisen rumia. Pari rantaa kiertelevää selkäevää näyttivät hienon muovisilta, on mahdollista, että niitä vedettiin narun perässä. En ole varma.
Q: Kuinka paljon tuhoa hait saivat leffassa aikaan? Veikkaan, että ruumismäärä jäi vähäiseksi, eikä verta uskallettu käyttää juuri ollenkaan.
A: Aijaijai, tässä ammut ohi ja pahasti. Hait konsumoivat jopa kaksikymmentä (20) ihmistä tämän leffan aikana, ja ruudulle suolletaan erittäin kunnioitettava määrä irtoraajoja -ja päitä, sisälmyksiä ja verta sekä visvaa. Alussa hyökkäyskohtaukset tuntuvat olevan nopeita ja kliinisiä, mutta mitä pitemmälle leffassa päästään, sitä törkeämmäksi meno muuttuu. Tämä oli ehdottomasti positiivinen yllätys!
Q: Kuinka monta leffan tärkeää hahmoa syötiin?
A: Niinkin monta kuin kuusi (6). Tämän lisäksi loppunsa kohtasi pari pienempää puheroolin omannutta hahmoa, loput olivat festaristatisteja.
Q: Ainiin, ne festarit! Kuinka paljon aikaa leffassa käytettiin niiden kuvaamiseen?
A: Hyvin vähän, lopulta. Budjetti ei tainnut antaa myöten järjestää suuria joukkokohtauksia. Kieltämättä huvittavaa, kun järjestäjät intoilevat tuhansista maksavista asiakkaista, ja sitten rannalla hilluu maksimissaan viisikymmentä jannua hytkymässä harvinaisen tylsän biitin tahtiin. Yhtään vilautusta ei ollut, enkä muista nähneeni edes bissemukia kenenkään kädessä.
Q: Surkeaa.
A: No en tiedä. Ennemminkin koomista. Ja tokihan kyseinen kohtaus muuttuu vielä täydelliseksi teurastukseksi.
Q: Aikamme alkaa olla täynnä. Onko vielä jotain, mitä haluaisit sanoa lukijoille?
A: Kyllä. Leffan nimi on Sand Sharks. Se on Roger Cormanille flirttaileva, Tappajahaita parodioiva Ö-luokan skeidahorrori. Katsokaa tämä, jos osaatte nauttia ihmissyöjäeläin-leffoista ja so bad it’s good-elokuvista. Tosikoiden ja laatuelokuvien nimeen vannovien ei oikeasti kannata vaivautua. Ja jos kuitenkin vaivaudutte, älkää nyt ihmeessä tulko jälkikäteen nillittämään, että olipa paskaa. Niin on. Rehellistä ja hyvää sellaista!
Q: Kiitos, Raato-A.
A: Kiitos!
