Hugh Hudsonin ohjaama Tulivaunut nosti brittiläisen elokuvan ja kansallistunteen uuteen roihuun vuonna 1981. Se kertoo tosi tarinan Pariisin 1924 olympialaisiin valmistautuvista kahdesta nuoresta suurjuoksijasta. Taustoiltaan heistä kumpikaan ei ollut ns. jalosukuisinta brittiläistä alkuperää, mutta suorituksillaan he raivasivat itselleen tilaa ja lopulta molempia juhlittiin suurina sankareina.
Harold Abrahams (Ben Cross) oli taustaltaan juutalainen. Hänen lajinsa olivat pikamatkat (100m, 200m) ja pituushyppy. Luonteeltaan hän oli sinnikäs ja menestyksennälkäinen. Tämä menestyksennälkä ilmeni myös urheilukenttien ulkopuolella. Hän lunasti suorituksillaan paikan valovoimaisimpien juutalaisurheilijoiden joukkoon. Eric Liddell (Ian Charleson) oli skotti ja syvästi uskovainen presbyteeri. Hän juoksi, Abrahamsin tapaan, lyhyitä matkoja (100m, 200m, 400m). Liddell tunnettiin vaikeannäköisestä juoksutyylistään, jossa kädet viuhuivat epämääräisen näköisesti puolelta toiselle. Paremmin hänet kuitenkin tunnettiin vahvasta uskosta, joka meni kaiken muun elämän edelle.
Tulivaunut voi olla äärettömän pitkästyttävä kokemus jos ei ole kiinnostunut sen urheilu- ja kulttuurihistoriallisesta taustasta. Itse pidän tätä nautittavana urheiludraamana. Nuorien poikien valmistautuminen olympialaisiin aikana, jolloin urheilu oli vielä puhdasta ja reilua on virkistävää katsottavaa. Pariisin olympialaiset ovat muutenkin, näin suomalaisesta vinkkelistä katsottuna, mielenkiintoista seurattavaa, sillä olihan joukkueemme mitalitilaston kolmas heti Yhdysvaltojen ja Ranskan jälkeen. Ranskastakin jäätiin vain kolmen hopeamitalin päähän. Olisikohan näissä kisoissa aihetta myös suomalaiselle urheiluelokuvalle? Vai miltä kuulostaa 14 kultaa!, 13 hopeaa! ja 10 pronssia!
Oleellinen osa Tulivaunujen viehätystä on Vangeliksen säveltämä musiikkiraita. Varsinkin nimikkomelodia, jonka siivittämänä kaksi juoksijaa taivaltaa ylväästi hiekkarannalla, on piirtynyt monen katsojan tajuntaan iäksi. Elokuvaus, lavastus ja puvustus ovat myös onnistuneet nappiin. Vanhanajan tunnelma on saavutettu. Tekijät voivat olla ylpeitä itsestään.
Näyttelijöistä Crossin ja Charlesonin kasvot jäävät vieraiksi monelle katsojalle. Elokuvan autenttiselle katselukokemukselle voi kuitenkin tehdä hyvää, että päänäyttelijöitä kohtaan ei ole minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Näin pääsee helpommin heidän roolihahmojensa vietäväksi. Tutumpiakin kasvoja näyttelijäjoukosta toki löytyy. Ammattimaisena juoksuvalmentajana nähdään Ian Holm. Amerikkalaista pikamatkojen ennakkosuosikki Jackson Scholzia näyttelee Keskiyön pikajunasta tuttu Brad Davis.
Tulivaunut on ainutlaatuinen elokuva, jonka tyyppistä en ole vielä toista nähnyt. Sillä ei ole mitään esikuvia, eikä tämänlaisia ole sen koomin tehty. Kysymys on itsenäisestä taideteoksesta, joka koostuu lämpimästä ihmiskuvauksesta, mahtipontisesta musiikista ja hienoista maisemaotoksista. Toisaalta tämä on myös yksittäinen elokuvakummajainen, joka tuli kuin tyhjästä voittaen parhaan elokuvan palkinnot, jonka jälkeen se unohdettiin. Sen inspiroiva henki on kuitenkin vahva ja Tulivaunut kuuluukin mielestäni ns. tärkeisiin tapauksiin, jotka tulisi nähdä edes kerran elämässä.
nimimerkki: mauge
