Vauhdikkaat menopelit, kuten esimerkiksi hävittäjälentokoneet, saavat testosteronini virtaamaan. Varsinkin kun kyseessä on tiukkoja käännöksiä ja kilpa-ajoa taivaanrannan formuloilla. Top Gun oli Cruisen pojan lopullinen läpimurto suurten nimien näyttelijäkerhoon, eikä miestä ole pienten budjettien elokuvissa tämän jälkeen nähtykään.
Amerikan sotalentäjien huippua koulutetaan Top Gun -nimisessä koulussa, jossa miehet opetetaan käyttämään kulkuneuvojaan tavalla, jota eivät edes tienneet mahdolliseksi. Koulutukseen kuuluu runsaasti lentoharjoituksia sekä tietenkin sitä tylsempää teoriaa. Maverick (Cruise) ja Goose (Teho-osaston ex-lääkärinäkin tunnettu Edwards) pääsevät kouluun mittelöimään alan paremmuudesta kolleegoidensa kanssa.
Koulutuksen edetessä tehtävät vaikeutuvat ja lennon aikana tehtävien päätösten seuraamukset muuttuvat vakavammiksi, jopa traagiseksi, mutta elämä ja koulutus jatkuu. Luonnollisesti pääosaesittäjällä pitää olla oma love-intressikin, jotta naisetkin saadaan rahdattua elokuvan pariin.
Top Gunin parasta antia ovat ehdottomasti ne kohtaukset, jossa F14- ja Mig28-hävittäjät ovat pääosissa. Katsoja kallistelee sohvalla helposti koneen mukana kaarteissa. Olen elokuvan ensimmäisestä katselukerrasta lähtien ollut sitä mieltä että elokuvan rakkausteemalla ei ole katsojalle muuta annettavaa kuin Berlinin hittibiisi Take my breath away. Elokuva on vaihdikas runsaiden lentokohtausten ansiosta, mutta oliko lopusta tehtävä noin kliseinen ? Suurempaa klisettä ei ole olemassa ja se jättä pienen, mutta kitkerän maun suuhun katselukokemuksen jälkeen.
