Fred Olen Ray on tunnetusti pökäleohjaaja. Hänen meriittinsä ovat lähinnä halvoissa efekteissä, tisseissä ja varsin kursailemattomassa väkivallassa. Kaikki nämä ovat erinomaisia syitä tutusta miehen tuotantoon syvemmin. Evil Toons elokuvana kuulosti sen verta järjettömältä ajatukselta, että sen oli pakko toimia neitsyenä tässä karmivassa tavoitteessa katsoa lähes kaikki ohjaajan elokuvat. Ajatus tappajapiirroshahmoista on kutkuttava, vielä kun se on maustettu David Carradinella. Voiko mikään oikein mennä pieleen?
Sanottakoon, ettei juonella ole kovin paljon tekemistä piirroshahmojen kanssa. Carradinen esittämä velho on 1900-luvun alussa tuonut mystisen kirjan Britanniasta Amerikkaan. Kirjaan on piirretty demoneita, jota voi herättää henkiin lukemalla kuvan vieressä olevan tekstin. Carradine on kyllästynyt velhoiluun, ja heti alkupuolella päättää voittaa demonit, hirttämällä itsensä. Tästä sitten siirrytään nykyaikaan, jossa joukko naisia on ottanut vastaan siivoustehtävän. Heidän tulee siivota tyhjillään ollut talo takaisin edustuskuntoon. Kaikki ei mene aivan nappiin, kun Carradinen esittämä velho palaa takaisin ja toimittaa näille tyttöpoloille tämän demonisen kirjan. Pian tytöt lukevat kirjaa, ja herättävät vahingossa yhden demonin henkiin, joka on yllättävän huvittavan näköinen piirroshahmo. Tästä alkaa kirkuminen!
Aah… Suoraan sanottuna, tämä oli paskamestarin taidonnäyte. Mistään superelokuvasta ei voida puhua. On kuitenkin myönnettävä, että Evil Toons on roskaisuudestaan huolimatta tai juuri siitä johtuen, todella onnistunut elokuva. Fred Olen Ray on varastanut demonikirjan suoraan Evil Deadista. Naamakirja on kuin ilmetty Book of the Dead. Tällaiset yksityiskohdat piristävät kokonaisuutta ja saavat ajattelemaan elokuvien merkitystä plagiointitarkoituksessa. Nämä yksityiskohdat itsessään eivät vielä luo täydellistä huumorinautintoa. Tätä varten Olen Ray on heittänyt näyttelemisen aivan lekkeriksi.
Näyttelijät tuntuvat itse olevan kuin piirroselokuvan hahmoja. Kaikki vetävät aivan överiksi, joka edes auttaa juuri tätä kaikkea näyttämään paremmalta. Toki ylinäyttelemisen voi laskea joskus heikkoudeksi, mutta jos se on tehty tässä mielessä, niin se toimii väistämättä. Vaikka näytteleminen sisältääkin täydellisiä ylilyöntejä, on kuitenkin huomattava, ettei Carradine vedä rooliaan yhtä kovalla sykkeellä. Carradinen tyyni roolisuoritus jokseenkin kompensoi kokonaisuutta olemaan vieläkin hullumpi.
Kaiketi tätä tulisi vihata tai rakastaa vihtata, vai miten se menee. Mutta itse lähinnä vain rakastin tätä. Jokainen osa-alue elokuvassa huokuu täyttä camppia, edes elokuva harhaanjohtava nimi ei pahemmin haittaa, kun meininki on kokonaisvaltaisesti täytettyä kalkkunaa hunajamarinadissa. En tiedä onko oikein suositella tätä kenellekään, mutta pienellä varauksella silti suosittelen tätä kaikille. Animaatiota on vähän, vaikka se näyttää hyvältä, niin nimi siis johtaa harhaan. Kyseessä on enemmänkin Evil Deadia parodioiva elokuva, jossa on suhteellisen paljon tissejä, vähän väkivaltaa ja äärimmäisen heikkoa ylinäyttelyä.
Näiden kaikkien yhdistelmä on sellainen combo, josta hyvän roskan ystävän on helppo nauttia. Tämän jälkeen itselleni ainakin jäi kaipuu katsoa lisää maestro Fred Olen Rayn elokuvia. Lopuksi todettakoon, että Olen Ray hakkaa mennen tullen Bruno Mattein ja muut osaamattomat kaverit. Pesee lattiaa suurimmalla osaa näistä kavereista ja lopuksi vielä ruikkaisee pissat heidän päälleen.
