Nightmare on Elm Street oli ilmestyessään suuri hitti, jollaista ei kukaan uskonut. Kaikki ihastuivat Freddy Krugerin hahmoon, joka on minusta yksi hienoimpia kauhuhahmoja kautta aikojen. Vaikka kyseessä on teinikauhuleffa, on se parempi miltä se kuulostaa. Leffaa on turha alkaa vertaamaan nykypäivän teinikauhuleffoihin, koska niissä ei ole saatu lähellekään yhtä pelottavaa tunnelmaa kuin tässä. Sanokoon muut mitä tahansa ja vertailkoon jotain Screamejä, minä en tähän ryhdy.
Uskoisin muiden tietävän Nightmare on Elm Streetin juonen, joten turhaan en ala siitä puhumaan kuin vähän. Freddy Kruger menee Elm Streetin nuorten uniin ja tekee siellä tuhotöitään tappaen ja pelottelulla. Nuoret yrittävät väkisin pysyä hereillä, ettei missään nimessä nukahtaisi ja joutuisi kohtamaan Freddyä. Siinä on juoni pähkinänkuoressa. Leffan parhaimmat kohtaukset ovat tietysti unijaksoissa, joista osa on erittäin näppäriä keksintöjä.
Koska on kyse teinikauhuleffasta, on turha alkaa odottamaan kunnollisia näyttelijäntöitä. Ei edes Johnny Deppin tasoinen näyttelijä pysty näyttelemään ilman ylinäyttelemistä, mutta annettakoon tämä anteeksi koska olihan kyseessä Deppin näyttelijädebyytti. Eikä myöskään elokuvan päähenkilö Heather Langenkamp saanut minua uskomaan, että hän olisi tosissaan peloissaan. Mutta eipä paljon nähdä teinikauhuleffoissa kunnon näyttelemistä. Tosin Freddyä esittävä Robert Englund on eittämättä paras näyttelijä elokuvassa, vaikka ylinäyttelemistä on mukana. Kuitenkin ukko tekee sen sellaisella innolla, että leffa on parhaimpia teinikauhuleffoja.
Nyt kun kaikki Freddyt löytyvät leikkaamattomina hienossa dvd-boksissa ja hintakaan ei päätä huimaa, on boksin hankkiminen suositeltavaa kaikille faneilla.
