Adrian Lyne, tuo ranskalaista elokuvataidetta ihannoiva (ja aina samanlaisia elokuvia vääntävä) ohjaaja nousi aikoinaan pinnalle Flashdance-tanssahtelukuvallaan 1983 ja neljä vuotta myöhemmin ampaisi vielä astetta suurempaan suosioon kolmiodraamallaan Vaarallinen suhde. Vaarallinen suhde tuotti lähes puoli miljardia dollaria, se saalisti peräti 6 Oscar-ehdokkuutta ja ylistetttiinpä sitä vielä vuoden 1987 parhaaksi leffaksi, huh huh, mahtaa olla laadukas pläjäys…
Mutta kun ei ole. Vaarallinen suhde on tappavan tylsä kasarijännäri. Sen aikana nukahtaminen on lähellä monesti ja hetkittäin homma käy niin puuduttavaksi, että mieli tekisi klikata Urheilukanavan golf-lähetys videokanavan tilalle. Ja uskokaa tai älkää, se on jo pahasti sanottu ihmiseltä, joka käyttää golfia unilääkkeenä.
Vaarallinen suhde on ehdottomasti huonoin Lynen töistä. Samat vanhat peruselementit kiertävät leffasta toiseen ja Lyne tuntuu uskovan kolmiodraamojen ja seksipätkien voimaan leffasta toiseen. Tällä kertaa nekin puitteet ovat tavallista heikompia, kurjat piiloviestit miehen himojen synkistä seurauksista eivät toimi. Michael Douglas vajoaa sille kuululle tylsälle harmaalle alueelle jossain leffan puolivälissä eikä sieltä enää ylös pääse. Glenn Closen otteissa on jotain tarvittavan psykopaattista, mutta ei silti mitään järisyttävää.
Tämän leffan voi kai mainita esimerkkinä siitä, kun Oscarlautakunta innostuu jostakin tekotaiteellisesta ja muka-jännittävästä leffasta ja syytää ehdokkuuksia sille mielin määrin hetken mielijohteesta. Tosin Time-lehti on kutsunut Vaarallinen suhde-leffaa kiteytymäksi tuon ajan hengestä, joten ehkäpä vanhempi sukupolvi voi löytää jotain nostalgista näistä naiskenteluista ja vakavista ilmeistä. Itse taisin leffan syntyaikoina rakennella legopalikoista hienoja linnoja, joten en tiedä kuuluivatko traagiset kolmiodraamat jotenkin erityisesti tuohon aikaan.
Tämä leffa taitaa olla aito poptuote: sen kupla on kestänyt hetken, hurmannut kaikki puolen miljardin taalan edestä ja sitten poksahtanut rikki, niin ettei tuleville sukupolville ole jäänyt paljoa positiivista sanottavaa. Siispä puoli tähteä minimien päälle tulee siitä, että elokuva ei kestä paljoa yli kahta tuntia, ja siitä, että leffa jäi onneksi ilman Oskuja.
