Yhdennäköisyyden Taksikuskiin huomaa naurettavankin helposti. Asetelmat ovat samat: Sama ohjaaja ja käsikirjoittaja, elokuvan päähenkilönä unettomuudesta kärsivä mies, miljöönä New Yorkin saastaiset kadut, hiukan ahdistava tunnelma, sivuhenkilöinä tunteita herättävä nainen ja omalaatuiset työtoverit. Saman idean uudelleenkäyttäminen syö hieman pisteitä.
Tappiin asti kulunut ambulanssimies Frank Pierce (Nicolas Cage) työskentelee New Yorkin pahamaineisimmalla alueella, Hell’s Kitchenillä. Hän ajaa öisin, ja joutuu tekemisiin todellisen pohjasakan kanssa. Hän ei saa nukuttua, näkee menettämiensä ihmisten haamuja ja kuulee heidän puhettaan, joutuu tekemään täysin koulutuksensa vastaista työtä ja kuskaamaan ihmisiä puolikuolleena paskaiseen ja ahtaaseen sairaalaan samalla tietäen, että kaikki on turhaa. Frank pyrkii kaikin keinoin pääsemään pois työstään, mutta pomonsa ja sopimuksensa ansiosta asia ei olekaan niin yksinkertainen ja hänestä muodostuu oman työnsä uhri. Frank löytää elämäänsä hieman sisältöä kun hän tapaa kauniskasvoisen Maryn (Patricia Arquette), kun tämän isä joutuu sairaalaan. Mies koittaa pitää päänsä kasassa ja selvitä sinne saakka kunnes pomo on valmis sanomaan hänet irti.
Kertakaikkisen hieno soundtrack, joka sisältää mm. Johnny Thundersia, The Whota, Van Morrisonia ja Melodiansia. Taksikuskin käsikirjoittajan (Paul Schrader) kädenjälkeä. Pienenä yksityiskohtana ohjaaja Martin Scorsesen äänen voi bongata ambulanssin radiosta. Näyttelijät ei erityisemmin vakuuta, lukuun ottamatta Patricia Arquettea joka vetää osansa erinomaisesti. Frankin työpareina nähdään mm. Ving Rhames uskovaisena vitsiniekkana, John Goodman nälkäisenä ambulanssikuskina ja Tom Sizemore epätodellisen raakana hirviönä. Synkkä ja mielenkiintoinen draama, jonka jaksaa katsoa kerran, mutta uudelleenkatsomisarvoa sillä ei ole. Avioparin (Nicolas Cage & Patricia Arquette) yhteinen elokuva jää kokonaisuutena aika laimeaksi. Ammattitaitoa kastista kyllä löytyy, siitä asia ei ole kiinni.
nimimerkki: Low Rider
