Ihmisen, joka ei ole henkilökohtaisesti kokenut sodan kauheuksia, on vaikea kuvitella minkälaista on asua ja liikkua sota-alueella ilman minkäänlaisia takuita eloonjäännistä, tai oikeastaan yhtään mistään. Jokainen vastaantulija voi olla joko vihollinen tai ystävä, tappaja tai pelastaja.
Joshua (Quaid) on amerikkalainen sotilas, joka menettää vaimonsa ja lapsensa traagisessa pommi-iskussa. Surun murtamana hän pestautuu muukalaislegioonaan, luopuu kansallisuudestaan ja nimestään ja vannoo kostoa niille jotka tappoivat hänen perheensä. Joshua lähtee palkkasotilaana Bosniaan taistelemaan serbien rinnalla albaani-muslimeja vastaan. Hän tapaa sotavankien vaihdon yhteydessä raskaana olevan serbinaisen nimeltä Vera. Joshua saa serbialaisen taisteluparinsa kanssa tehtäväkseen palauttaa Vera kotiinsa, mutta kotona vastaanotto ei kuitenkaan ole niin lämmin kuin toivoisi, koska lapsen isä on mitä ilmeisimmin muslimi, ja varsinkaan sodan aikana tämä ei ole hyvä asia. Joshua joutuu kuljettamaan Veran kotoaan turvallisemmalle alueelle ja tuolla matkalla halki sodan runteleman maan sota paljastaa säälimättömät kasvonsa moneen kertaan.
Elokuvassa kuvataan sodan julmuutta varsin yksityiskohtaisesti ja realistisesti, ja elokuva herättikin minussa paljon enemmän tunteita kuin moni muu suuremmalla budjetilla tehty sotaelokuva. On kuitenkin sanottava että elokuvassa ei juuri muuta hyvää olekaan kuin tuo tunteita herättävä tunnelma. Luulisi että tästä sodasta ja vuosia jatkuneesta riidanpidosta olisi saanut paremmankin elokuvan syntymään.
Näyttelijäsuoritukset jäävät keskivertotason alapuolelle, poislukien Veraa esittävä Natasa Ninkovic, jonka voisi nimen perusteella kuvitella nähneensä sotaa oikeastikin, aivan kuten ohjaajankin. Mikäli elämäntehtäväsi on nähdä kaikki maailman sotaelokuvat, miksipä et katsoisi tätäkin, ei tämä ihan täyttä roskaa ole, mutta ei paljon muutakaan.
