[I]Feebles Variety Hour[/I] on käynnistymässä. Se on kuuluisa musiikkiteatteri jota hallinnoi Bletch-mursu (Peter Vere-Jones/Doug Wren), sitä ohjaa Sebastian (Stuart Devenie) ja sen tähti on Heidi-virtahepo (Danny Mulheron/Mark Hadlow). Luvassa on söpöjä, iloisia ja viattomia hahmoja jotka toteutetaan ilmeikkäällä nukkeanimaatiolla muppettien tyyliin. Ehkä siltä vaikuttaa, mutta jo muutamassa minuutissa Peter Jacksonin ohjaama [I]Meet The Feebles[/I] osoittaa olevansa jotain muuta. Se on juoneltaan silkka sekametelisoppaa, mutta sen meininki on silkkaa huutonaurumekkalaa joka ei ole [movie]Aivokuollut[/movie] eikä sen toteutus noudata estettiikkaa [movie]Bad Taste[/movie], sillä siinä ei ole minkäänlaista makua. Se on täydellisen sekopäistä meininkiä missä Trevor-rotta (Brian Sergent) kuvaa BDSM-pornoa kellarissa ja Wynyard-sammakko kärsii Vietnam-traumoista joita hän pitää kurissa mielettömällä määrällä erilaisia kemikaaleja – pääasiassa hepo-pollella ja vaikka parasetamolilla. Unohtui mainita Harry-jänis(en saanut selville näyttelijää) jonka sukupuolitauti on Se Iso ja jonka nopeaa riutumista Kärpänen (Brian Sergent) taltioi. Uusi jäsen seurueeseen on Robert-siili (Mark Hadlow) joka joutuukin aitiopaikalle todistamaan varsinaista kaaosta.
Moninaiset näyttelijät tekevät useita rooleja ja jokainen ilmeikkäistä nukkehahmoista omaa täydellisen äänen. Doug Wrenin matala mörinä sopii pirullisen häijylle Bletchille ja Brian Sergent on puhtaan lieromainen Trevorina ja Kärpäsenä. Mark Hadlow antaa (esikuvaa kunnioittaen) Heidille falsettisen miesäänen ja mitään muuta ei voi odottaa. Muutamat hahmot (Heidi, Bletch ja pari muuta) ovat ihan puvustolla hoidettuja, mutta nämä hahmot ovat ääniensä muodostamia, joten heitä pitää herjata jos siltä tuntuu. Se ei ole kuitenkaan tarpeellista, sillä nämä hahmot on näyteltävä niin että sylki roiskuu yliammunnan voimasta.
Käsikirjoituksesta vastaa paitsi Jackson myös Fran Walsh, Stephen Sinclair ja Danny Mulheron ja heidän työnsä ei ole niinkään juoneltaan rakenneltu, sillä juonilankoja on lukemattomia, mutta ne antavatkin sekapäisille hahmoille tilaa mellastaa ja möläytellä dialogia joka taatusti vääntää röhönaurut esiin. Useita kertoja ja uupumukseen asti. Mukana on myös musikaalia.
Ainoa (mitätön) heikkous tässä leffassa on se että se ei todellakaan sovi kaikille. Käsikirjoitus on erittäin ronskin huumorin sika-nautakyljys ja kerrontamuoto (nukkeanimaatio) korottaa sekopäisen meiningin pari magnitudia korkeammalle. Kyseessä on elokuva minkä pääjuonessa showbisneksen armottomuuden murjoma henkilö sekoaa lopullisesti aiheuttaen verilöylyn tai sitten kyseessä on äärimmäisen törkeä roskaelokuva. Itse kallistun jälkimmäiseen suuntaan. Roskaleffamittari vapisee kaakossa ja kokonaisuus on täydellisen mautonta menoa.
