Ryhmä eri lähdokohdista olevia amerikkalaisia päättää värväytyä taistelemaan, tai paremminkin seikkailemaan Ranskan puolella ”Escadrille lafayettessa”. Kaikki ovat toverillisia kunnon poikia, eivätkä he ajaudu syviin riitoihin keskenään. Ehkäpä aika ei antanut tähän tilaisuutta, sillä 1. maailmansodan hävittäjälentäjän odotettavissa oleva elinikä lasketaan viikoissa, ei vuosissa. Keskinäiset riidat usein maustavat sotaelokuvia ja tämäkin leffa niistä hyötyisi, sillä juonen kehittäminen jää hiukan vähälle.
Riidoilta jääkin aikaa saksalaisten pudottamiseen taivaalta ja myös aina viehättävien ranskattarien iskemiseen. Jotkut bilettävät bordellissa, mutta päähenkilö, kunnollinen cowboy lassoaakin itselleen nuoren orvoksi jääneet kiltin kaunottaren.
Seikkailuhenki vs. sodan todellisuus on hyvä tapa lähteä tekemään vaikka minkälaista sotaleffaa. Innokkaan odotuksen jälkeen todellisuus lyö äkkiä kylmällä rätillä päin kasvoja. Vuosisadan alun amerikkalaisilla vapaaehtoisilla oli ihan eri lähtökohdat, kuin jo ryvettyneillä ja paatuneilla ranskalaisilla. Välillä hämmästellään ”Ai tällaistako tämä on oikeasti?” Jokainen joutuu määrittelemään oman moraalinsa ja käyttäytymisensä rajat uudestaan.
Mistä pidin tästä elokuvasta, oli sen puhdashenkinen ja oikeamielinen tapa käsitellä sodankäynnin ikäviä puolia. Jos saksalaislentäjä on paha, on hän paha myös toisten saksalaisten mielestä. Ilmassa yksilöllisyydelläkin on sijansa. Ne eleet ovat pieniä, jotka tekevät sodasta ihmisten sodan – eikä raakuuksista nauttivien murhanhimoisten perverssien verileikkiä.
Samoin se, että sotilas kasvaa sotilaana. Aluksi tavallaan mystisesti hän ajattelee jonkin kolmannen tekijän suojaavan häntä: Kyl mä tästä selviän, olen liian hyvännäköinen ammuttavaksi ja mullahan on aina ollut hyvä tuuri jne. jne.
Ennen kuin koetaan se tulitesti, ihmiselle ei selviä mitä sota vaatii. Tämän jälkeen kaikki ymmärtävät, miksi kannattaa olla tarkkana ja miksi kamppeet on huollettava. Tämä prosessi löytyy Flyboysta.
Pakollinen romanssi kuuluu mukaan, poliittisen korrektiuden vuoksi myös afroamerikkalaiselle on löytynyt kiintiöpaikka hävittäjäkoneen ohjaamosta. Eipä siinä mitään, mustia taisteli 1. maailmansodassa vähän, mutta ihan kunniallisesti ja parhaansa mukaan.
Taistelut ovat ihan näyttäviä. Joitain historiallisia virheitä löytäisi toisella katsannolla. Tuliefektien realisuuteen voisi jo 2000-luvulla kiinnittää huomiota. Niissä aikansa pikku pommeissa ei ollut öljyä, vaan räjähdettä, joka leimahtaa ja räjähtää eikä nosta mitään nättiä tulipatsasta.
Kaiken kaikkiaan ihan mainio elokuva ensimmäisestä maailmansodasta. Kuin lukisi puhdasotsaista Korkeajännitystä. Kolme tähteä, hyvää ja ennenkaikkea kunnollista sotaviihdettä. Harvoin voi sanoa rehellisesti: ”Kiva sotaelokuva”.
nimimerkki: Ukas
