Vielä suurimmalle osalle maailmaa tuntemattoman ranskalaisohjaaja Sylvain Chomet´n käsialaa oleva elokuva Bellevillen kolmoset on miekkosen toinen piirroselokuva. Aiemmin kiltistä puistotädistä ja puluista elokuvan tehneen Chomet´n uusi elokuva on kiinostava poiketessaan tyypillisistä piirroselokuvista ja sitä seuraa mielellään vaikka juoni ei kolahtaisikaan. Elokuva on saanut muutaman pikku palkinon ja ehdokkuus oli myös Oscar -gaalassa. Mistään lasten piirroselokuvasta ei ole kyse, vaan elokuva edustaa maahamme harvemmin rantautuvia aikuisille suunnattuja piirroselokuvia.
Tarina alkaa pienestä ranskalaiskylästä jossa pieni poika Champion asuu mummonsa kanssa tekemällä suoraan sanoen, ei mitään. Mummo alkaa huolestua pojasta, jolla ei tunnu olevan oikein mitään tekemistä. Champion ei tunnu innostuvan pianonsoitosta, eikä syntymäpäivälahjaksi saatu koiranpentukaan tunnu piristävän. Eräänä päivänä mummo onneksi löytää Championin sängyn alta kirjan jossa on leikelty kuvia polkupyöristä. Ahaa -elämyksen innoittamana mummo ostaa pienen kolmipyörän johon Champion kiintyy välittömästi.
Parin kymmenen vuoden päästä elämä ei ole muuttunut juuri lainkaan. Talon viereen on ilmestynyt rautatie, mummo on vanhentunut, koira lihonut ja Championin raajat ovat kasvaneet nelinkertaisiksi lapsesta. Mutta edellenkään ei ole muuta tekemistä kuin polkea pyörää, joka tosin on vaihtunut isoon kilpapyörään. Seuraavassa kohtauksessa ollaankin jo Tour De France -kisoissa, joissa vauhtia riittää, tosin ohjaajan omalaatuisella tavalla. Ikävä kullä pyöräkisoista ovat kiinnostuneet muutkin kuin innokkaat katsojat: Championin mummon tarkka silmällä pito pettää ja Champion kaapataan suureen valtamerilaivaan joka suuntaa kohti Bellevillen metropolia, joka muistuttaa karulla tavalla New Yorkia. Tomera mummo ei kuitenkaan jää itkemään poikansa perään, vaan lähtee pelastamaan häntä liika lihavan koiransa kanssa. Bellevillen kaupungissa mummo tapaa bellevillen kolmoset jotka lupaavat auttaa Championin etsimisessä. Kolmoset ovat entisiä laulajia, mutta vanhennuttuaan heidät on unohdettu.
Elokuvan suomentaja on päässyt vähällä, sillä elokuva on paria repliikkiä ja musiikkia lukuunottamatta täysin vanhojen mykkäelokuvien kaltainen, Chomet luottaa vahvasti henkilöiden ilmeitten kuvaamiseen ja antaa katsojalle oikeuden muodostaa omia mielipiteitä henkilöistä ja asioista.
Piirtotyyli on nättiä katsottavaa, ei liian koreaa vaan mukavan realistista. Ranskalaiselokuvien tapaan henkilöt kuvataan monipuolisiksi ja oudoiksi. Champion ei tunnu ajattelevan mitään muuta kuin pyöräilyä ja Bellevillen kolmoset ovat pahasti koukussa esiintymisaikojensa glamouriin. Jokaisella on omat heikkoutensa ja Chomet onkin pyrkinyt kertomaan vauhdikkaan tarinan henkilöitten kautta syvempiä ajatuksia luomatta.
Maailmaa ja ennen kaikkea julkisuutta kuvataan synkeässä sävyssä ja ihmiset ovat lähes poikkeuksetta epäkohteliaita ja lihavia. Kuitenkaan elokuva ei ole melankolinen, vaan leffasta huokuu sama rauhallinen tunnelma, oltiin sitten syömässä sammakoita tai ammmuskelemassa opperatalossa. Juuri rauhallisuus on se tekijä joka tuntuu pitkittävän elokuvaa liiakseen, Chometilla on kuitenkin ollut selvä tyyli jolla hän on halunnut kuvata asioita, joten rauhallisuus sopii elokuvaan hyvin.
Musiikki on Bellevillen Kolmosten ehdottomia vahvuuksia ja siitä olisi suotanut Oscarin Chometille, harmi vaan että valmistusvuosi oli sama kuin Taru Sormusten Herrasta trilogian päätösosalla. Kivaa katsottavaa kuitenkin jos ikuinen animen tuputus alkaa puuduttaa.
nimimerkki: ”critic”
