”What we are dealing with here is a perfect engine, an eating machine.”
Steven Spielbrgin aito ja alkuperäinen Tappajahai on oiva esimerkki siitä, miten päälle käyvä jännitys luodaan yksinkertaisin menetelmin; haista näytetään vain vähän kerrallaan ja joka kerta enemmän. Ensimmäisellä kerralla näytetään vain hain tekemät tuhot ja seuraavaksi ollaankin jo selkäevässä. Ja ennen kuin arvaakaan hai onkin jo syömässä venettä. Samaa vähitellen näyttämismenetelmää käytettiin muutama vuosi myöhemmin Alien-pätkässä. Nämä kaksi rainaa näyttivät, että piinaavan jännityksen luomiseen ei tarvita mitään miljoona-efektejä, kuten nykypäivänä.
Ensi kertaa näin Tappajahain joskus 6-vuotiaana veljien kanssa, ja pakkohan siitä oli sitten tietysti mennä kaverille uhoamaan. Jo silloin aikanaan pidin elokuvasta yhtä paljon kuin nykyisin. Ja tietenkin se vaikutti 6-vuotiaaseen pikkupoikaan vähän eri tavalla kuin nykyisin. Mutta se oli jo silloin 6-vuotiaana selvää, että tämän elokuvan tasoa ei tulla monesti ylittämään.
Tappajahain päälle käyvää jännitystä ja silkkaa piinaa ei olla moneen otteseen onnistuttu pistämään paremmaksi – tai oikeastaan pahemmaksi. Varsinaista kauhua Tappajahai ei tarjoile, mutta sitäkin tiukempaa jännitystä alkumetreiltä lopputeksteihin asti. Verta nähdään vain sen verran, että yleisö saa itse päätellä mitä kuvassa todella tapahtuu. John Williamsin hemmetin hienot musiikit vain korostavat jo ennestään piinavaa tunnelmaa.
Elokuva perustuu Peter Benchleyn bestselleriin, ja teki hyvin äkkiä valkohaista merten pelätyimmän otuksen. Tappajahaista johtuen moni ihminen jätti uimareissut väliin, jopa täällä pohjoisessa.
Tappajahai on omasta mielestäni Spielbergin uran paras leffa yhdessä Schindlerin Listan kanssa, vaikka loppujen lopuksi Tappajahai on vain yksi (mutta todella korkea) paalu Spielbergin uralla. Esimerkiksi tuore Münchenkin kilpailee Spielbergin kovimpien elokuvien joukossa, eivätkä hänen muutkaan leffansa mitään huonoja ole. Joka tapauksessa tämä on ehkäpä juuri se paras Spielberg-leffa.
Tappajahai oli vuoden 1975 superyllättäjä ja on vieläkin eräs menestyneimmistä elokuvista yhdessä Tuulen viemää-surkeuden, Jurassic Parkin, T2:den ja Titanic-surkeuden kanssa. Tappajahai oli aikanaan pelottavinta, mitä on nähty, eikä se vieläkään ole mistään leppoisimmasta päästä. Tappajahai voitti kolmw Oscaria (paras leikkaus, paras musiikki ja paras äänitys), se oli myös ehdolla parhaaksi elokuvaksi, mutta Milos Formanin Yksi lensi yli käenpesän vei pystin nokan… tai siis kidan edestä.
Jokaiselle filmifriikille voin suositella Tappajahain 30-vuotisjuhlapainosta – ja nimenomaan sitä isoa pakettia, eikä sitä kahden levyn versiota. Isoon pakettiin on liitetty liuta valokuvia ja keräilykortteja, yksi filminpätkä pahviin upotettuna, vihkonen, julisteen tilaustarjous, kakkoslevyn täydeltä ekstraa ja soundtrackin parhaat palat kolmoslevyllä. Ennen kaikkea itse paketti on eräs hienoimmista Suomessa julkaistuista DVD-paketeista. Kuvasuhde on kaikin puolin mainion näköinen 2.35:1, joka on kirkas ja muutenkin hyvänlaatuinen. Äänipuolella on 5.1 surroundit kolmella eri kielellä (englanti, unkari ja tsekki) ja sokerina pohjalla DTS-raita (englanniksi). Itselläni on tämä kolmen levyn paketti ja vielä lisäksi VHS-julkaisu jostain monien vuosien takaa (veikkaisin 1980-luvulta tai 90-luvun alusta).
Tappajahai on todellinen klassikko, siitä ei pääse yli, eikä ali, eikä edes sivusta. Sen sijaan itse elokuvaa ei kannata ollenkaan kierrellä. Joko löydät sen itse, tai annat sen löytää sinut. Oli miten oli, katsokaa tämä leffa! Yksi historian parhaista elokuvista, piste.
”You gonna need a bigger boat.”
nimimerkki: The Wolf
