Juoni lyhykäisyydessään, paljoa pitemmin sitä ei voi kertoa: Uudessa-Seelannissa sijaitseva 75 asukkaan kyläpahanen Kaihoro ammottaa tyhjillään, sillä ulkoavaruuden hörhöt ovat tulleet hakemaan itselleen hampurilaisen täytettä. Onneksi on AIDS – Astro Investigation & Defence Service, josta asiaa lähetetään selvittämään Pojat, neljän ankaran alieninlahtaajan armeija.
Ensinnäkin, on vaikea kuvitella, että jotkut myöntävät tämän kauhuksi. Elokuva ei ole missään kohtaa millään lailla pelottava. Splatter/komedia mieltyy taasen elokuvalle mainiosti. Sen verran veri-ja muiden sisälmysroiskeiden, sekä huumorin täyttämä tämä pätkä on. Toisekseen, on vielä vaikeampi kuvitella, että sama ohjaaja on myöhemmin väsännyt Taru Sormusten Herrasta -trilogian. No, joskus vanhat konstit ovat kuitenkin parempia kuin säkillinen uusia.
Entäpä elokuvan näyttelijät? Peter Jackson tuo tuplaroolinsa mukana parhaan esityksen elokuvaan kuolemattomana nörttinä Derekinä, sekä muille päivällisen oksentavana alien-Robertina. Muuten juurikaan mahtavaa näyttelytyön osaamista vaativia kohtia ei leffassa ole. Siksi kai muutkin näyttelijät suoriutuvat hommastaan tyydyttävästi lähes pelkällä olemuksellaan. Erityisesti ottaen vielä huomioon, ettei näyttelijän ura suurimmalla osalla ollutkaan Bad Tastea pitempi. Ehkä itse osoittaisin kuitenkin hieman enemmän järkytystä kuin vain tokaisemalla: ”That was my car!” ja unohtamalla koko asian, jos autoni tuhoutuisi kaverin toimesta.
Elokuva ei tarjonnut ensimmäisellä kerralla ihan sellaista viihdykettä, mitä odotin. Juju onkin siinä, että Peter Jacksonin varhaisimmat elokuvat pitää katsoa pari kertaa, ennen kuin niistä pystyy pitämään. Tämä tuli ilmi myös Meet the Feeblesien kohdalla. Nykyään saan nauraa itseni läkähdyksiin, vaikka näin outoa ja sairasta huumoria onkin tarjottimella. Ainakin räjähtävä lammas on varmasti tuonut allekirjoittaneelle parhaat hörötykset loppumaisillaan olevan vuoden aikana.
Yksi elokuvan klassikko-statuksen tekijöitä on ehdottomasti musiikki. Hieman hankalasti luokiteltavat, pyssynpaukkeiselle 80-luvun hömppä-actionille oivalliset rock-väsäykset ovat hienompaa kuunneltavaa kuin monetkaan isojen ja maineikkaiden orkesterien tekemät sävellykset, vaikka en pääasiassa tällaista musiikkia hirveästi fanita. Myös hyvänä lopetusbiisinä toimiva Mike Minettin (elokuvan Frank), ja The Remnantsien Bad Taste sai istumaan lopputekstienkin ajan paikallaan.
Keille tätä nykyisen suurnimen kaveriporukalla väännettyä ensimmäistä pätkää voisi suositella? Varmastikin sellaisille, jotka arvostavat hyvää, järjetöntä roskaviihdettä, eivätkä häiriinny pienistä pienen budjetin vaatimista epäkohdista. Suositan myös jättämään aivot vaikkapa hyllylle (mikäli ovat turvassa Robertin lusikalta!), sekä popcornit sinne kulhoon, mikäli ei ole varma, omaako tarpeeksi hyvän ruokahalun.
nimimerkki: Lore
