Patoutuneessa vihassa on jotakin hauskaa. Ainakin jos Farrelly-veljesten leffaan on uskominen.
Me kaksi ja Irene kertoo tarinan elämän kaltoin kohtelemasta poliisista, joka kasvattaa itselleen oman ilkeän puolensa paikkaamaan nyhveröä minuuttaan. 90-luvun komediatähti Jim Carrey on kieltämättä oiva valinta jakomielitautisen Baileygatesin osaan eikä rinnalla kärvistelevästä Renéestäkään tahdo oikein pahaa sanaa keksiä. Luutnantti Gerken roolin vetävä Chris ”sivuosaekspertti” Cooper on aina plussaa.
Farrelly-nimet takaavat sen, että huumoria kaupitellaan halvalla ja jopa tiskin alta. Täysosumaa hipovia sketsejä mahtuu muutama joukkoon, mutta muuten ollaan liikkeellä perusleppoisan yleisilmeen voimin. Ja tietenkin Carreyn naamanvääntelyille on kirjoitettu carreymaisen suuri osa.
Me kaksi ja Irene ei ole missään nimessä kertakäyttökomediaa, mutta reilusti voima perustuu ensimmäiselle katselukerralle, jolloin nauruja irtoaa selvästi viikonloppuleffaan vaadittava määrä. Aihe on sen verran raadollinen, että tragikoomisempaankin menoon olisi ollut eväitä. Valittu tie on nimeltään alapäähuumorin keskitie, mutta ainakin se on tuttu reitti Sekaisin marista – sekä Nuija ja tosinuija –leffojen luojille.
Leffa on muuten omistettu vuonna 1999 kuolleelle filmikriitikko Gene Siskelille. Outo fakta ei niin oudossa elokuvassa.