James Bond tekee jostain syystä paluun valkokankaalle kerta toisensa jälkeen. Tällä kertaa kyse on öljyputkesta ja plutoniumista, jos sillä nyt mitään suurempaa merkitystä on. Vauhti on tuttuun tapaan kovaa, joten mäiskettä, räjäytyksiä ja machoilua riittää taas yllin kyllin.
Edellisestä hyvästä Bondista on ehtinyt kulua enemmän aikaa kuin Ilveksen viimeisimmästä SM-liigamestaruudesta. Tämä asia tuntuu kuitenkin rassaavan enemmän Ilves- kuin Bond-faneja. Jatko-osat teilataan yleensä aina aika tylysti, mutta jostain syystä Bondit ovat aina välttyneet tältä osin suuremmalta kritiikiltä. Osittainhan Bondin idea kieltämättä perustuu nimenomaan toistoon, mutta kyllä pikkuhiljaa jotain uuttakin ideaa kaivattaisiin mukaan. Kaipa ne innokkaimmat Bond-fanit sitten saavat tyydytyksen tästäkin. Eipä ”Kun maailma ei riitä” kuitenkaan eroa millään tavalla parista edellisestä pläjäyksestä.
Pari hauskaa repliikkiä ja muutama ihan hieno action-kohtaus, siinä tämän(kin) Bondin anti. Joku saattaa tykätäkin, mutta minuun ei Bondin taika enää nykymuodossaan iske. Mieluummin kannattaa kaivella leffa-arkistoaan ja katsella vaikka jo sen kymmenennen kerran ”Tohtori. No”, ”Kultasormi” tai vaikkapa ”Kuuraketti”.
