Elokuvan aihe on valittu mielenkiintoisella tavalla. Teema pyörii sinänsä paljon kuvailtujen Pohjois-Irlannin sisäisten kähinöiden parissa mutta katsantokulma ei ole se perinteisin.
Elokuva alkaa jostakin 70-luvulta atolilaisten ja protestanttien yhdessäelelyn keskeltä. Nuoret testosteronia uhkuvat miehet haluavat antaa osansa kansakunnan rakentamiselle poistamalla epäkelvot ainekset reviiriltään. Elokuva pääsee varsinaisesti alkamaan kun nuori UVF:n sankariksi pyrkivä poikanen ampuu itselleen ennestään tuntemattoman ja kaikesta päätellen varsin viattoman mutta epäonnekseen väärälle puolelle syntyneen nuorukaisen. Näiden kahden henkilön – murhaajan ja murhatun pikkuveljen – omakohtainen suhtautuminen odotettuun kohtaamiseen on elokuvan pääasiallinen viitekehys.
Elokuvan päähenkilövalinnat ovat osuneet harvinaisen kohdalleen. Syyllisyytensä kanssa painivan murhaajan henkilökuvan tulkitsee omaan eleettömään tapaansa Liam Neeson. Murhan silminnäkijäksi joutuneen uhrin pikkuveljen, itsekin uhriutuneen Joe Griffinin roolissa nähdään James Nesbitt. Nesbittin suoritus on yksi parhaista näyttelijätöistä mitä olen koskaan nähnyt. Neuroottisesti vihan, uhriuden ja syyllisyyden välimaastossa kamppailevaa Nesbittiä olisi ihailtavaa katsella ellei se aitoudessaan olisi niin ahdistavaa.
Tärkeässä roolissa olevan TV-tuotantoväen tekeminen on hienosti ajoitettu katkaisemaan kasvava jännitys ja saa katsojan hetkittäin jopa nauramaan tilannetta.
Elokuva perustuu tositapahtumiin.
