Nyt se sitten on virallista. Vapahtajan syntymäpäivä ei enää ole joulukuun juhlituin saati odotetuin tapahtuma. Tämä titteli on varattu satusetä Tolkienin fantasiaeepokseen perustuvalle filmatisointitrilogian viimeiselle osalle. Nyt kun takuuvarma massojenvillitsijä The Return of the King on suorastaan kutkuttavan lähellä, on varmasti myöskin paikallaan luoda katsaus saagan keskimmäiseen osaan, The Two Towersiin.
Allekirjoittanut on hyvä esimerkki siitä, ettei Keskimaan tapahtumista nauttiakseen tarvitse olla larppaava kynäniska tai edes Elijahia ja Orlandoa palvova naisenalku. Viimeistään nyt on selvää, että ohjaaja Peter Jackson on tehnyt mahdottomasta mahdollisen. Mies on jälleen kerran onnistunut pitämään tämän megalomaanisen produktion aisoissa ja tuloksena on kerrassaan hieno elokuva.
Joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta en ole kova poika katsomaan elokuvia useaan otteeseen, mutta The Two Towers oli pakko tapittaa kaksi kertaa putkeen, sen verran vangitseva rykäisy on kyseessä. Aseistus, puvustus ja äänimaailma ovat kaikki niin rakkaudella ja ammattitaidolla toteutettua, että henkeäsalpaava lopputulos on taattu. Jackson pitää tahdin tiukkana ilman, että hommaan kuitenkaan tulee hätäisen hyppimisen makua. Myös roolisuoritukset ovat jopa yllättävän onnistuneita, etunenässä tietysti karismaa uhkuvat veteraanit McKellen ja Lee.
Koska itse en ole mikään LOTR-fanaatikko (en itse asiassa ole koskaan hipaissutkaan John Ronald Reuerin kohuttua klassikkoa), niin onnistuin nauttimaan tästä toiminnantäyteisestä kakkososasta jopa enemmän kuin ajoittain laahaavasta ykkösosasta. Olipa The Return of the King kuinka hyvä tai huono tahansa, on LOTR-filmatisointi jo nyt lunastanut paikkansa yhtenä elokuvahistorian komeimpana merkkipaaluna. Joten ei muuta kuin pystyttämään niitä telttoja leffateattereiden pihoille, sillä grande finaleen ei ole enää pitkä aika.
nimimerkki: esimies
