Muutaman vuoden takaisen erinomaisen ja fiksun rikosleffan Lucky Number Slevin ohjannut Paul McGuigan on jättänyt trillerikiemurat taakseen ja tarttunut Heroes- sarjan konseptia lainailevaan ideaan yliluonnollisia voimia omaavista ihmisistä. Odotin Pushin olevan normaali toimintaleffa, jonka aikana aivoja saisi mukavasti lepuuttaa, mutta jouduin säätämään pääkopan takaisin ajattelevaan asentoon, sillä Push ei olekaan mitään aivan järjetöntä menoa.
Salaperäinen Osasto Yhdysvalloissa yrittää kokeellisilla lääkkeillä muokata yliluonnollisia voimia omistavista ihmisistä supersotilaita armeijan käyttöön. Kaikki koekappaleet ovat saaneet lääkkeestä surmansa, mutta yhden kokeista eloonjääneen karatessa laitoksesta, lähtevät Osaston agentit hänen peräänsä. Samaan aikaan Hongkongissa ajatuksen avulla esineitä liikuttamaan kykenevä Nick (Chris Evans) ja tulevaisuutta ennustava 13-vuotias Cassie (Dakota Fanning) elelevät voimistaan kertomatta tavallista elämää. He kuitenkin törmäävät ennen pitkää toisiinsa, ja sekaantuvat Osastolta karanneen vangin kanssa samaan pulaan, perässään kiinalainen mafia, sekä Osaston sinnikäs johtaja (Djimon Hounsou).
Vaikka Push lainaakin hieman ideaa arkisista ”supersankareista”, on se silti ihan omaperäinen leffa. Trikoissa maailman pelastusta ei siis ole luvassa, vaan henkilöt esitellään normaaleina tyyppeinä, joilla vain on erikoisia kykyjä. Mukava idea on se, että kykyjä omaavat ihmiset on jaoteltu eri luokkiin, kuten Näkijöihin ja Varjoihin, voimiensa perusteella. Paul McGuigan osaa ohjata toimintakohtaukset taidolla, ja muutenkin elokuvan kestoon mahtuu useita tyylikkäitä kohtauksia. Kuvaus on hoidettu hienosti yhdistellen kauniita ilmakuvia, sekä yksityiskohtia ja elämää Hongkongin kaduilla. Välkehtivät neonvalot ja katukuvat tuovat mukaan ripauksen bladerunnermaista fiilistä, ihme kyllä. Yleisestikin Hongkongin valitseminen elokuvan miljööksi on hyvä ratkaisu tapahtumien Yhdysvaltoihin sijoittamisen sijaan.
Astetta kökömmissä Fantastic Four- leffoissa Johhny Stormina pullistellut Chris Evans pääsee hieman arkisemman sankaroinnin makuun, ja hoitaa roolinsa varsin hyvin, eikä lainkaan ärsyttävyyttä aiheuttavasti. Leffan valopilkku on jo lapsirooleista astetta aikuisempaan menoon astunut Dakota Fanning sympaattisena näkijätyttönä. Neidin näyttelijälahjat tulevat esiin hyvin, mutta takaraivossa kummittelee silti muisto hänen suorituksestaan karmeassa lastenleffassa Katti. Djimon Hounsou on karismaattinen persoona, jonka suoritus Blood Diamondissa oli muistettava, mutta hänen hahmonsa Pushissa on ehkäpä liian samantyyppinen Michael Bayn The Island- elokuvassa esittämänsä special force- koviksen kanssa. Osastolta karannutta Kiraa esittävän, viimeksi 10,000 B.C.- rainassa söpöilleen Camilla Bellen suoritus ei ole kovin erikoinen ilmestys.
Push on kaikin puolin viihdyttävä, mutta juonessa ei välillä meinaa pysyä kärryillä. Lopussa homma nivoutuu ihan fiksusti yhteen, mutta liian paljon tavaraa juoneen on yritetty ahtaa, tehden suht koht nopeatempoisesti rullaavasta elokuvasta hieman epäselvän. Useissa kohdissa täytyy ruveta oikein miettimään, mistä on kyse. Hieman simppelimmällä juonellakin Push olisi varmaan toiminut. Kelloa ei kuitenkaan tullut vilkuiltua, ja elokuva viihdytti koko kestonsa ajan mainiosti, jättämättä kuitenkaan mitään erityistä merkkiä elokuvan historiankirjoihin. Yhteenvetona Push on onnistunut viihdepaketti, jossa draamaa ei ole korvattu liialla räiskinnällä.
