Töiden takia stressaantunut aviopari lähtee lomalle Bahamalle. He osallistuvat sukellusretkelle. Retken vetäjä tekee inhimmillisen erehdyksen, ja yksinkertaisesti unohtaa Susanin ja Danielin keskelle avomerta. Ensin näkyy veneitä ja laivoja. Kaukana. Heiluttaminen ei auta, eikä uimaan kannata lähteä, sillä matkaa on liikaa. Virta vie, minne? Jossain kaukana vilahtaa hai. Meduusoita. Eihän näin voi käydä? No, näin kuitenkin kävi. Entäs nyt? Ja kumpi onkaan pahempaa, nähdä hain kaartelevan ympärillä, vai epätietoisuus siitä, onko allasi hai? Niin, ja kumman syytä tämä nyt taas olikaan? Minä halusin lähteä hiihtämään!
Open water on todella karu elokuva. Elokuvassa vilahtaa muutamankymmentä ihmistä, joista ehkä viidellä-kuudella on vuorosanoja. Silti, suuressa roolissa ovat vain Blanchard Ryan ja Daniel Travis. Kummatkin ovat minulle tuntemattomia suuruuksia, jotka hoitavat roolinsa erinomaisesti. Ja koska näyttelijät eivät ole kuuluisuuksia, ei katsojalle muodostu sitä ns. tuttuuden tunnetta (no eihän noi tuolla oikeesti oo, ku Clooneyki kuvaa jo Ocean’s seventeen and halffia…). Meri velloo ympärillä. Epätietoisuutta. Kauhua ja pelkoa… no, ahtaanpaikankammoa ei ainakaan pääse syntymään, meri ympärillä on inhottavan avara. Filmi on kuvattu 130 000 dollarin budjetilla, joka ei ole siis mitään. Erikoisefektit eivät tässä leffassa juuri jyllää, kaikki hait ovat aitoja. Kameroitakaan ei tainnut olla paljon tai hienoja, sillä kuvaus on melkein dokumenttimaista. Katsojasta tuntuu siltä, että hän on mukana kaikessa mitä tapahtuu, eikä se lisää turvallisuudentunnetta ollenkaan. Eikä sitä lisää sekään, että elokuva perustuu tositapahtumiin. Mielestäni laitesukellus on aina vaikuttanut harvinaisen typerältä lajilta, anteeksi vain kaikille laitesukeltajille, enkä tämän elokuvan jälkeen ihan vähään aikaan harkitsisi kokeilemista.
Vielä tuosta kauhusta. Open water on kauhuelokuva, mutta hyvin omaperäinen sellainen. Kauhua ei luoda hillittömillä roiskeilla, naamarimurhaajilla tai räyhähengillä. Eikä jumalattoman isoilla ja agressiivisilla, jatkuvasti hyökkäilevillä hailla (ensimmäistä Tappajahaita väheksymättä!). Mutta ainakin meikäläistä pelottaa tällainen. Ajatteles nyt. Olet avomerellä, vailla tietoa pelastuksesta, ja yhtäkkiä vieressäsi käväisee hai pinnalla. Ihan vain puolen sekunnin ajan, ja ihan pieni, mutta ainakin minulla rupeaisivat hälytyskellot soimaan päässä, enkä tiedä, pysyisinkö rauhallisena. John Williamsin ylilegendaarinen Jaws-tunnari saattaisi myös alkaa rullata päässä… niin, siitä tulikin mieleeni, ettei Open waterissa ole juuri musiikkia. Hyvä veto. Veden äänet, kiljaisut, haiden evien läiskähdykset vettä vasten… OW:n äänimaailma on pelottavampi ja luo enemmän kauhufiilistä, kuin yksikään kauhumusiikki… No ok, lukuunottamatta sitä Jawssin tunnaria. 😉
