Parin vuoden takainen räiskintä Marvelin klassikosta Fantastic four – ihmeneloset tuli katsottua muutaman kerran ja sen totesin keskitasoa paremmaksi yritykseksi. Jotain silti puuttui,joten eikun kakkososaa vääntämään.
Pääosissa ovat kaikeksi onneksi samat näyttelijät kuin ensimmäisessä leffassa eli Ioan Gruffud (Reed, Herra Fantastinen), Jessica Alba (Susan, Näkymätön nainen), Chris Evans (Johnny, Liekki) ja Michael Chiklis (Ben, Liekki) sekä yllätys yllätys ykkösosan pahis Julian McMahon (Victor Von Doom).
Onneksi ei kuitenkaan leffasta tehty kokonaan pahis-tulee-takaisin -viritelmää vaan lauteille lätkäistiin Hopeasurffari. Kyse on planeettoja tuhoavasta olennosta,joka aikoo tuhota maapallon kahdeksassa päivässä. Sinänsä koominen surffari-idea ei onneksi läsähdä kasaan, vaan on tyylikäs luomus lipuessaan valkokankaalle. Vahinko vain että kyseessä on kliseinen hyvä-paha -pahis. Tietysti Ihmeneloset kutsutaan apuun ja Reedin ja Susanin häät keskeytyvät. He alkavat yhdessä muiden kanssa selvittämään Hopeasurffarin salaisuutta, mutta saavat huomata että pahikset eivät ole aivan pahiksia. Lisäksi ongelmia aiheuttavat Johnnyn oikuttelevat voimat.
Jälleen ohjaajanpuikkoihin päässyt Tim Story on keskittynyt jatko-osassa enemmänkin toimintaan kuin hahmojen syvyyden luomiseen. Se ehkä on syy siihen, että vaikka upea visuaalisuus hivelee silmiä, alkaa liika räiskintä viedä huomiota itse juonelta. Jos juoneen olisi kehitellyt jonkun mielenkiintoisen monimutkaisuuden räiskinnän sekaan, olisi leffasta tullut varmasti lähes täydellinen.
Näyttelijät hoitelevat hommansa perusvarmasti. Ioan Gruffudin rooli ei ole juuri muuttunut ykkösosasta, eli samalla viivalla mennään: perushyvä. Jessica Alba taas on vähän hyytynyt matkalla; Susanin rooli polkee vähän paikallaan. Chris Skiles on taas yllättäjä kakkososassa. Johnnyn roolia syvennetään ja tämä aikuistuu leffan aikana, joten roolisuoritus on parempi kuin edellisessä osassa. Michael Chiklis Möykkynä loistaa edelleen roolissaan, sillä Benistä on muotoutunut jo sympaattinen hahmo. Siksi ehkä Benin hahmolle ei paljoa tapahdu.
Sivuosista eli mm. Hopeasurffari (Doug Jones) ja Julian McMahon (Victor Von Doom) täytynee sanoa, että ”ihan kiva”. Voisi vähän panostaa elekkyyteen. Huumoria elokuva tarjoilee hieman vähemmän kuin edeltäjänsä, mutta viittaa myös moniin ykkösosan vitseihin.
Kokonaisuutena Fantastic four – Hopeasurffari on perushyvä toimintaräiskintä, jatko-osana myös ihan hyvä. Mutta jos toimintaa olisi vähän säästellyt hahmojen syventämisen tieltä ja säästänyt sen upeaksi loppukohtaukseksi (joka sinänsä oli jo hieno) ja keksinyt vielä muutaman yllättävämmän juonenkäänteen, niin se olisi siinä. Ehkäpä mahdollinen kolmososa onnistuu tässä?
nimimerkki: Welhotar
