Ruotsin oma toimintasankari Dolph Lundgren tähdittää vuonna 2004 valmistunutta tieteispätkää Retrograde. Mikään kovin tunnettu tai kovin kummoisella budjetilla tehty leffa ei liene kyseessä, mutta kerran tämän tv:stä näin ja päätin katsoa uudestaan, koska muistikuvani siitä olivat hyvät.
Elokuvan alussa ollaan jossain vuoden 2200 tietämillä, jolloin ihmiskunnan tuhoksi on koitumassa tuntematon bakteeri, joka tappaa jokaisen tartunnan saaneen. John Fosterin (Lundgren) johdolla ryhmä ihmisiä lähtee “maailman viimeisenä toivona” pari sataa vuotta menneisyyteen tavoitteenaan estää bakteerin leviäminen. Fosterin aluksessa on kuitenkin jonkin sortin kapinameininki päällä, ja mies joutuu pakenemaan. Hän löytää itsensä Etelämantereella seilaavalta jäänmurtajalta, ja pian selviääkin, mistä tulevaisuuden vitsaus lähti liikkeelle.
Christopher Kulikowskin ohjaama elokuva noudattaa melko tuttua tieteisleffojen kaavaa, yhtäläisyyksiä voi löytää Alienista kuten myös muistakin genren klassikoista. Välillä yhtäläisyydet alkavat olla liiankin ilmeisiä, vaikka ne eivät kokonaisuutta juurikaan häiritse. Mutta jostain kumman syystä elokuva näyttää 1980-lukulaiselta. Olikohan kenties pieni budjetti syynä tähän, vai halusiko ohjaaja vaan huvikseen “retroilla” kuten jo nimikin kertoo? Noh, ajatukseen täytyy vaan totutella. Tehosteissa on pihtailtu paljon ja tietysti myös näyttelijäkaartissa. Lundgrenin esittämän, periksi antamattoman Fosterin lisäksi hahmoista ei oikein löydy sellaista iskua, mitä olisi tarvittu. Elokuvan nainen eli Silvia De Santis ei pysty saamaan roolihahmoonsa sitä kaivattua syvyyttä, vaikka yritys onkin kova. Myöskään muista näyttelijöistä ei ole tekemään kyseistä temppua. Elokuvan Morgan Freeman eli David Jean Thomas on ajoittain ihan kelpo mies osassaan, vaikkei kauaa ruudulla pyörinytkään.
Näillä aineksilla moni raina olisi lytätty heti alkuunsa, mutta tästä löytyy myös jotain hyvää. Lundgrenin, vaikka kohtalaisen ilmeetön onkin, rymistelyä on ilo katsella. Mies pistää vihollisia turpaan siihen malliin, että oksat pois. Ajoittaisia jännitysmomentteja elokuvassa on toki, kuten bakteerin aikaan saamat vaikutukset ihmisessä sekä Fosterin ja vastustajien hippaleikki. Mutta silti kokonaiskuva elokuvasta jää kliseiseksi ja puuduttavaksi. Tarina pysyy joillain lailla kasassa, ja meininki on loppuun asti tiukkaa, mutta kaikesta huolimatta paljon jää uupumaan. Nykypäivän scifi-rintamalla on varmasti paljon varteenotettavampia vaihtoehtoja, kun etsii viihdykettä synkkiin talvi-iltoihin.
