Ensikosketukseni Casablancaan sain about 9 vuotiaana. Olin juuri kiinnostunut elokuvista, ja tästä olin kuullut puhuttavan. Tykkäsin muista Bogart leffoista, koska niissä useinmiten oli yksityisetsivä joka ammuskeli S&W Highway Patrolman .38 revolverilla, ja olin tuolloin (kuten vieläkin) tykästynyt etsiväleffoihin. No. Löysin tämän isäni videohyllystä, ja aloin katsoa. Tuolloin petyin pahasti, mutta kamoon, miten yhdeksänvuotias voisi sisäistää tuota leffaa? Siitä jäi jotenkin paha maku suuhun, enkä jälkeenpäin ole siihen kajonnut, enkä ymmärtänyt miksi jengi sitä niin kovasti kehuu. Myös näkyvillä ollut kommenttini (jonka poistin äsken) on kirjoitettu vanhan muistikuvan voimalla. En muistanut leffasta juuri mitään. Sitten, tänä lauantai-iltana kaikki oli hoidettu valmiiksi. Jääkaapissa 1,5 litraa kokista, pöydällä irtokarkkeja ja suolapähkinöitä. Mutta herranjumala, teeveestä ei tule mitään! Vuokraamoon ei jaksanut lähteä fillaroimaan, ja kaikki omat on nähty miljoona kertaa. Isän videohyllyä tutkimaan. Hmm… Tapio Rautavaara dokkari, äidin Carmen ja Casablanca. Casablanca. Olisikohan aika katsastaa se uudelleen? Niinpä video myllyyn ja sohvalle koko ruoka-arsenaalin kanssa.
Rick on kyyninen jenkki joka pitää baaria Casablancassa, Marokkolaisessa kaupungissa jonne useat pariisista tai muualta euroopasta sotaa karanneet ihmehiihtäjät jäävät odottelemaan viisumia, päästäkseen Amerikan Ihmemaahan. Rickin ravintola on suosittu, ja siellä käyvät kaikki jotka ovat jotain Casablancassa. Yhtenä iltana siellä pidätetään lipevä pikkuroisto jolla on kaksi huippuarvokasta viisumia, joilla pääsee Lissaboniin josta pääsee jenkkeihin. Valitettavasti ennen pidätystään mies ehti antaa viisumit Rickille. Poliisit ja natsit eivät tiedä missä viisumit ovat, ja etsivät niitä raivoisasti… Rick ei oikein tiedä mitä niillä tehdä, kun hänen baariinsa eräänä iltana ilmestyy nainen, jonka Rick tuntee ennestään… Valitettavasti nainen on naimisissa natsien kiihkeästi takaa-ajaman Tsekin kanssa. Kolmiodraama on valmis.
Casablanca on nyyhkyleffojen kingi. Se on tiukka ja tinkimätön, siitä voisi käyttää ilmaisua kova nyyhkydraama. Leffan kovuus vaan tulee ilmi erilaisia teitä kuin paukuttelmalla kolmekasia gangsteripiireissä. Yhtään vanhoja etsiväpätkiä väheksymättä tosin, mahtavia ne ovat nekin. Sitten leffassa on myös pehmeä puoli, joka korostuu vielä voimakkaammin. Ohjaus toimii erittäin hyvin, samoin näyttelijät. Varsinkin Bogart on Äijä, siihenhän ollaan totuttu. Leffa on myös surullinen, ja pistää ajattelemaan. Parasta draamallista antiahan tämä.
Pläjäyksen ainoa vika onkin sen jotkut tylsät kohdat. Ensimmäiset neljäkymmentä minuuttia ovat mahtavia. Sitten tulee suvantovaihe, joka tiputtaa yhden tykinlaukauksen. Kyllä tätäkin katselee mielellään, mutta pisteet jäisivät neljään ellei viimeinen puolituntinen (tai neljäkymmenminuuttinen, ei se suvantokohta ollut kuin parikymmenminuuttinen) olisi niin mahtava. Varsinkin loppu on hieno. Täyteen viiteen laukaukseen ei kavuta, mutta neljä ja puoli on toiseksi paras arvosana ja sen Casablanca todella ansaitsee.
Suosittelen kaikille hyvistä jännäridraamoista/nyyhkyleffoista/äijäleffoista pitäville. Erittäin hyvä pläjäys.
“Minä en vaaranna niskaani kenenkään vuoksi.” Bogart tekee tuon leffan alussa selväksi, mutta kuinkas kävikään… katsokaa itse, tämä leffa on hyvä!
