Maailma on aurinkolasien läpi sairaan kaunis. Aurinkolasit, pingviinit ja gameboy olivat varmaan ohjaajan mielessä kun meni tällaisen leffan tekemään.
Myönnän, että suomalaiset nuorisoelokuvat ovat aika tuntemattomia. Pitkä Kuuma Kesä oli toki ihan mukavaa seurattavaa. Kyytiä Moosekselle oli personaallinen tapa kuvata 10 käskyä eli huumori kukki. Tässä taas kurkistetaan nykypäivän Helsinkiin. Ippe, Papu ja Mia elävät tupakan, pillereiden, pirin, ruohon ja väkivallan maailmassa. Ippe ja Papu ovat kaverukset ja se kaveruus ei ole mitään hellää ja neitimäistä vaan ihan sellaista mitä nykypäivänä on 15-vuotiailla. Mono saattaa osua toisen nivusiin, mutta kaveruus kestää.
He ovat velkaa Kallelle huumediilerille, joka yrittää hoidella pientä huumebisnestään, mutta ihan naurattaa kun näkee sen huumeimperiumin minimaalisuuden. Jenkkien elokuvissahan pulveria kuljetetaan vähintää 20 kiloa joka kerta. Kalle kumminkin kiristää Ipen ja Papun lähtemään keikalla Tukholmaan, jossa olisi lasti tuotavana Suomeen. Jos on 40 tonttua pystyssä niin mikäs siinä. Mukaan eksyy tietenkin Mia. Ihan vain huvikseen eikä mitän vakavaa syytä.
1997 tämä taisi olla kova juttu. Vittua ei oltu ennen viljelty missään muaalla näin paljon, mutta ei unohdeta että tämä kielenkäyttö on ihan todellisuutta ja ei varmana nyt vuonna 2003 silmäluomikaan räpsähdä, jos vittua tungetaan jokaiseen lauseeseen. Jarmo Lampelan ohjaus on yllättävän värikästä. Aurinko paistaa koko ajan, mutta eipä tuo näytä haittaavan. Kukaan ei edes hikoa. Ilmeisesti siellä Helsingissä ollaan kylmäverisiä. Sekavuus siitä mikä päivä on pistää pään pyörälle.
Nuoret näyttelijät tulkitsevat osansa hyvin vaikka ainakin Arttu Kapulainen on sanonut, että ei muistuta Papua yhtään. MItään hirveää draamaa ei ole mukana, eikä mitään moraalista esitelmää huumeiden vaaroista. Papulle tosin käy aika kusisesti lopussa ja voihan tuon tulkita opetukseksi. Ihan mukava elokuva from Finland ja kestää useammankin katselukerran.
