Kasarivuosien mittavien ehostamistoimien seurauksena New Yorkin lähiöt säihkyivät kultaa ja marmoria. Kahdeksassa vuodessa alkuperäinen Basket Casekin oli jo kasvanut suosiossa niin mieluisiin mittoihin, ettei Frank Henenlotterille enää ollut työlästä kaapia kasaan rahoitusta debyyttinsä jatko-osaa varten. Kulunut aika sekä kohentuneet tuotantoarvot osuvatkin silmään välittömästi alkutekstien jälkeen. Ysärin nousuhumalan alkutahdeissa uutiset kertovat kahden lääkäreiden murhista epäillyn veljeksen onnettomuudesta. Uutisankkurin mainittua epämuodostuneen veljen, salaperäinen vanha nainen ymmärtää aikansa tulleen ja nousee nojatuolistaan valmistelemaan salamyhkäistä pelastusoperaatiota. Kuka kumma on tämä hassu harmaahapsinen nainen, ja mitä tämä haluaa veljistä? Miksi?
Vähän myöhemmin sairaalassa veljet pakenevat viranomaisia ja törmäävät aiemmin mainittuun ikäihmiseen. Harmaahapsi käskeekin poikia nousemaan nopeasti pakunsa kyytiin päästäkseen turvaan tinanapeilta ja muulta yhteiskunnalliselta sortokoneistolta. Perillä idyllisessä keskiluokkaisessa kodissa rautarouva selittää olevansa poikien edesmenneen tädin ystävä ja kaikenlaisten kummallisten epämuodostuneiden otusten turvakodin perustaja. Yhteiskunnan hylkiminä poikkeusyksilöinä veljekset ovat tervetulleita muiden kaltaisten joukkoon emännän hellään huolenpitoon. Omituisten otusten kerhossa sulanutta juustoklönttiä muistuttava kädellinen on näkynä vielä normaalimmasta päästä.
Basket Casen jatko-osalta onkin siis turha odottaa ensimmäisen kaltaista visvaista menoa tai tapposarjaa. Geneerisen kasarikauhun sijaan Henenlotter vaikuttaisikin panostaneen tosissaan epäkorrektiin rakkaudenosoitukseensa kaikkea groteskia ja omituista kohtaan, tässä tapauksessa mörkökerhon kubistis-surrealistisiin maskeerauksiin. Ensinäkemältä Basket Casen hämmentävän vääristyneet hahmot voisivatkin olla muiden elokuvien hirviöitä, mutta Henenlotter onkin selvästi inspiroitunut Tod Browningin teoksista sekä erityisesti Freaksista, jonka tavoin Basket Casekin kohtelee rumia ja poikkeavia hahmoja sympatialla ja huumorilla. Tavalliset ihmiset ovat Basket Casen hirviöitä.
Henenlotterin kummajaiskarnevaali on hämmentävä, häiritsevä, ilkikurinen ja ironinen… mutta samalla myös äärimmäisen hauska elokuva. Eräässä kohtauksessa omituiset otukset kokoontuvat naisen kotiin, ja tunnelman luulisi jo käyvän ahdistavaksi, kunnes yhtäkkiä kuuluu jostain sammakon kurnahdus, ja katsojalle paljastetaan yhden otuksen olevan sammakkopäinen poika. Duanekin on viimein saamassa pesää, kun tämän mielitietyn vatsasta ponnahtaakin ulos jättimäinen hirviömato – kuin viittauksena Alieniin ja Myrkky-lehden piparipythoniin. Ylimääräiset naurut viimeksi mainitusta irtoaa huomaamalla kyseisen otuksen olevan oikeasti lateksista tehty käsinukke. Frank Henenlotterin luovalla tavalla roisia huumoria rakastaville onkin siis luvassa viihdettä oikein koko rahan edestä. Itse jäin lähinnä haikailemaan tämän aiempien teosten komeaa rappioestetiikkaa.
